Minsk, Ginkunai, Pärnu, Tallinna, Turku 25.5.-30.5.17
Niin, päivät vain kuluivat liian liian nopeasti, Valko-Venäjän viisumissa oli enää 4 päivää jäljellä 10 päivän aikajaksosta, mutta eiköhän se riittäisi. Raja-asemalla oli tehtävä kirjallisia töitä: maahantulokaavake, jonka toinen osa oli säilytettävä maasta poistumiseen saakka, ja pyörän tullauskaavake (tämä vain venäjänkielinen) myös kahtena kappaleena. Nuoren tullivirkailijatytön käytös oli todella ystävällistä ja auttavalla englanninkielen taidollaan hän pahoitteli pientä viivettä. Valko-Venäjällä on siirrytty sähköiseen tiemaksujen (BelToll) perintään tietyillä tieosuuksilla, mutta moottoripyöriä ei tiemaksu koskenut.
Ensi vaikutelma tästä maasta oli, että onhan hienot tiet ja niin siistiä joka puolella. Jotenkin jäi vaikutelma, että muutaman pienen kylän talot olivat saaneet pintaansa ylimääräisen silauksen ja joitakin pätkiä oli siistitty jopa suoja-aidoin. Vietimme yhden yön Homelissa (Gomel) ja sateen vuoksi ei liikuttu minnekään. Paitsi naapurirakennukseen, ravintolaan, josta sai maukasta stroganoffia.
Tasaista, tasaista ja tasaista, maan maisemat ovat alavaa, pientä harjua ja kukkulaa, korkein kukkulakin vain 346 metriä korkea. Tiheät metsiköt käsittävät noin kolmasosan maasta. Tsernobylin laskeumat saastuttivat täälläkin maajussien viljelyaloista valtavat alueet. Ajelimme Minskiin, oli käytävä katsomassa millaista olisi "Euroopan viimeisen diktatuurin" pääkaupungissa. Lukasenko on hallinnoinut maata vuodesta 1994 ja valtion hallinnassa ja kontrollissa on lähes kaikki maan toiminnot.
Kiovan jälkeen oli kun olisi tullut eri maailmaan, liikenne soljui rauhallisesti leveitä ja pitkiä katuja pitkin. Päädyimme jälleen melko lähelle keskustaa, Fontaine-hotellliin, jonka nurkalta pääsi metrolla keskustaan.
Minsk rakennettiin suurilta osin sotavuosien jälkeen ja neuvostotyyliset laatikkorakennukset hallitsivat Itsenäisyyden aukiota. Euroopan suurimpiin kuuluvalta aukiolta, pinta-ala n. 7 ha, löytyvät Hallituksen talo eli parlamentti- ja hallintorakennus, yliopistorakennuksia, kaupungintalo, metron hallintorakennus, posti, hotelli Minsk, tietenkin Leninin patsas sekä väriläiskänä punainen Pyhien Simonin ja Helenin katolinen kirkko. Ja aukiolla oli autiota, lukuunottamatta kadunlakaisjioita, jotka siivoilivat entuudestaan jo niin siistiä katukuvaa. Stolista-ostoskeskuksen kattokupolit rikkoivat hieman tasaista torin pintaa, kauppakeskus sijaitsi aukion alla. Pääkadulla, Itsenäisyyden valtakadulla, oli pituutta 15 km, jonkin matkaa lampsimme sitä pitkin. GUM-tavaratalo oli neuvostotyylinen myyntitiskeineen ja näytteikkunoiden mallinuket olivat vielä talvitamineissaan!
Gorkin puisto oli lapsiperheiden suosiossa, kiepautus maailmanpyörän yläilmossa näytti kaupungin suuruuden. Sirkusperinne on myös voimissaan, monenkohan pääkaupungin keskeisimmältä paikalta löytyy Valtion Sirkus?
Voiton aukiolta päädyimme puistojen läpi Trinityn aluelle, jossa olikin jo enemmän elämää, värikkäitä taloja ja mukulakivikatuja, kahviloita, ravintoloita, gallerioita ja matkamuistomyymälöitä, Svisloch-joen varrella. Entisestä kauppa- ja markkinapaikasta, joka vuosien saatossa on tuhoutunut ja raunioitunut pariinkiin kertaan, jälleenrakennettu ja nyt viimoisen päälle kunnostettu, oli muodostunut todella viehättävä alue. Perinteistä ruokaa oli tarjolla useammasakin paikassa, mm. Draniki-perunalettuja tarjoiltiin monenlaisella höysteellä, joten pitihän niitä maistella.
Joen pikku saari, Kyynelten saari tai virallisesti Rohkeuden ja surun saari, oli monenkin ison ryhmän vierailukohde, saarella sijaitsee Afganistan sodassa kuolleiden valkovenäläisten muistomerkki, kyyneleitä vuodattava poikaenkeli, pieni kappeli ja muistokiviä.
Trinitystä päädyimme Minskin historialliseen keskustaan, häikäisevän valkoseinäisiä kirkkoja ja museoita, joiden välisiltä aukioilta löytyikin runsaasti säpinää mm. tanssikoululaisten esitysten myötä. Ja paljon jäi taas näkemättä tästäkin kaupungista!
Valko-Venäjän raja-asemalle jonotimme puolisen tuntia ja passintarkastus oli nopea. Ennen rajaa oli 5 km mittainen rekkajono, osittain kahdessa rivissä, ja odotus kuskeilla oli varmaan päivien mittainen. Odotukseksi meni meilläkin, jäimme jonoon Valko-Venäjän ja Liettuan raja-asemien väliin, tämän reissun kuumin päivä, lämpömittari näytti +35 astetta - kaksi hikistä tuntia pelkkää odotusta. Liettuan puolelle laskettiin noin 6-8 autoa kerrallaan, ja viimein pääsimme mekin vuorollamme puomin läpi, mutta punaisena palavaan liikennevaloon. Menisikö tässä jälleen tunti jos toinenkin ja milloin jälleen valo vaihtuu vihreään - pieni hetki miettimistä ja ajoimme punaisista läpi tullialueelle, jossa oli tietenkin pitkä jono autoja, mutta EU-kaistalla vain muutama. Joten valinta oli nopeasti tehty, "omalle" kaistalle ja luukulle passien kanssa. Syykin ruuhkaan selvisi, vain yksi virkailija sunnuntaina töissä, kaveri otti kutenkin meidän passit käsittelyyn ja seuraavalla rajapuomin aukaisulla olimme Liettuassa.
Suurkaupunkeja oli tullut jo tarpeeksi koluttua, mutta päädyimmepä jälleen ajamaan Vilnan keskustan läpi, GPS:n reititys ei aina mene järkevästi! Jatkoimme kohti Latvian rajaa ja
olimme Ginkunaissa yötä. Seuraavana aamuna pysähdyimme Siauliain Ristikukkulalla toteamassa, että ristien määrä oli edellisvisiitistä lisääntynyt huomattavasti. Aasialaiset onnistuivat heilumaan täälläkin selfikeppeineen jo aamuvarhaisella.
Pärnun hiekkarannat olivat houkuttelevat, lomalaisia ei vielä ollut liiemmilti, suomen kieli kuului lähes jokaisen ohikulkijan puheessa. Pärnusta jatkoimme aikaisin aamulla edelleen Tallinnaan. Näissä Baltian maisemissa on liikuttu aiemmin niin monta kertaa, että emme tehneet enää mitään ylimääräisiä kiekuroita, joten Tallinkin kyyditsemänä saavuimme Länsisatamaan heti puolen päivän jälkeen. Enää oli jäljellä ajomatka Turkuun, nyt koleassa säässä, mutta ennätimme perille juuri ennen sadetta
Kevätkierrokselle kertyi matkaa 6810 km, 34 päivän aikana kiersimme 18 maassa - taisi reissu mennä jo maabongauksen puolelle ja suurkaupunkivierailuiksi. Nyt ainakin on tiedossa, missä kannattanee käydä vielä joskus uudestaan! Näissä maissa reissuamista tosin helpottaisi hieman, jos ei tarvitsisi pyöritellä niin montaa valuuttaa: käytössä oli euron lisäksi dinaareja, denaareja, kunia, lekejä, levoja, leitä, ruplia, hryvnioita jne., ja kursseja sai lähes päivittäin olla miettimässä suuntaan jos toiseen. Luottokortit kelpasivat hyvin niin huoltoasemilla kuin majapaikoissakin, ravintoloissa ja pikkukaupoissa oli käteinen kuitenkin tarpeen. Kyrilliset aakkoset poikkesivat hieman eri maiden aakkostoiden välillä, niiden paremmasta hallinnasta olisi kyllä ollut apua. Englannin kielellä tuli toimeen lähes kaikkialla.
Reissun jälkeen huollon ammattimiehet totesivat bemarin käyntiongelmien syyksi viallisen puolan. Kaikenlaista vikaa alkaa pyörään tulla, sillä kilometrejä on jo 158 000.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti