TET, Trans Euro Trail, on yli 34 000 km mittainen seikkailumoottoripyöräilijöiden hiekkatiereitti, joka kiertää yli 30 Euroopan maan kautta. Sen on luonut vapaaehtoisten, intohimoisten kurapyöräilijöiden yhteisö, ja sen reittiverkkoa ylläpidetään maakohtaisten yhdyshenkilöiden kautta.
Reitti kulkee ajoluvallisilla teillä ja poluilla. Osalla sitä kerrotaan myös olevan ajoteknisesti vaativia osuuksia ja se onkin tarkoitettu kevyesti lastatuille alle 700-kuutioisille seikkailupyörille. Ilmaisen navigaattoriin siirrettävän GPX-muotoisen maakohtaisen reittiaineiston voi ladata www.transeurotrail.org -sivulta.
Suomen osuuden pituus on lähes 2200 km ja reittiaineiston ylläpidosta vastaa aiemmin Suomessa asunut itävaltalainen Roland Arbesleitner.
Reitti kulkee mökkipaikkakuntamme Nurmeksen kautta, joten päätin ajaa sitä pari päivää pohjoiseen. Pyöränä oli Suzukin 1000-kuutioinen VSTROM peltilaukuilla ja cityendurointiin sopivilla Tourance- renkailla. Ohjeiden mukaan siis ehkä liian painava ja iso reitille.
Nurmeksesta matka vei pieniä kylä- ja metsäautoteitä pitkin Sotkamon ja Kuhmon välimaastossa pohjoista kohti. Aivan alkumatkasta oli muutama osuus, jossa puskien oksat hakkasivat olkapäille. Ensimmäinen tankkauspaikka oli vasta 260 km jälkeen Ala-Vuokissa. Kahvila-kauppa-posti-huoltoasemayrittäjä oli kovin kiinnostunut tästä kansainvälisestä reitistä. Hän kertoi, että he ovat jo polkupyöräilijöiden ja lumikelkkailijoiden väylällä, ja uudet asiakkaat ovat tietenkin enemmän kuin tervetulleita. Pienellä paikkakunnalla tulot kun täytyy kerätä useista pienistä puroista.
Metsätieosuuksien jälkeen oli välillä pieniä pätkiä pintatietä, ja Raatteentien sai ajaa lähes alusta loppuun. Raatteentieltä pohjoiseen käännyttyä oli runsaasti sepelöityjä tieosuuksia ja muutama savinen kohta, jotka kuivalla kelillä eivät aiheuttaneet mitään ylimääräisiä manoovereita.
Korpiseuduilla kulkijoita oli vähän. Silloin tällöin eräämaalampien lisäksi oli soita, joilla jokunen marjastaja pyllisteli lakkoja etsimässä.
Rajan pintaa seuraten päädyin lopulta Juntusrantaan tankkaamaan, ja siitä reitti kulki pintatietä pitkin Hossaan, jossa kansallispuiston portilla oli ystäväni Ossi retkeilykäyttöön varustetun henkilöautonsa kanssa jo odottelemassa. Yövyimme kansallispuistossa ilmaisella Jatkonjärven telttailualueella, jossa on nuotiopaikkoja, polttopuita ja puucee.
Aamulla mittari näytti +5 astetta. Yöllä oli kai ollut kylmää, kun vaatetta piti lisätä kesken unien kesäpussilla telttailessa.
Aamiaisella kuukkeleiden parvi pyrähteli aivan vieressä. Ossi pakkasi autonsa ja lähti pintatietä kohti Kuusamoa. Minun matkani vei kohti itää.
Pitkän aikaa reitti seurasi Venäjän rajaa. Aivan rajan pinnassa oli karhunkuvausaluekylttejä, mutta nalleja ei tullut vastaan. Poroja oli myös jatkuvasti tiellä jolkottelemassa ja niiden vauhti vain kasvoi, kun yritti ohittaa. Puskaisella osuudella yllätti, kun mönkijäkuski tuli kapeassa kohdassa lujaa vastaan.
Rukan pohjoispuolella matka jatkui Käylän kylään tankkaamaan sekä Leenan Koskitupaan kahville ja kääretortulle. Leena mainosti myös lohisoppaansa, mutta se jäi tällä kertaa maistamatta.
Koska Hossassa ei ole huoltoasemaa, tuli Juntusranta-Käylä-tankkausväliksi 250 km.
Loppureitti Käylästä Sallaan 70 km kulki pintatiellä (tie 950), jossa laiskasti liikkuvat porotokat pakottivat välillä pysähtymään.
Mielestäni Nurmes-Hossa-Salla, 700 km:n mittainen reittiosuus, oli varsin helppo. Edes jalkatapeille ei tarvinnut nousta kertaakaan. Ajoittain oli naamalle räpsivää pusikkoa ja paksusti levitettyä sepeliä. Tiehoitokunnilla taitaa olla liikaa rahaa, kun tuota sepeliä levitetään paksuja kerroksia kaikkialla. Märällä kelillä muutamat savikkokohdat voivat olla liukkaita, mutta nyt Tourance-rengastus oli ihan passeli.
Matkailin hitaasti: Nurmes-Hossa (420 km) väliin käytin 9 tuntia ja Hossa-Salla (280 km) väli vei 6 tuntia.
Kauniita ja vähän asuttuja on Kainuun ja Etelä-Lapin erämaat. Minun TET-reissaamiseni on nyt saanut alkunsa. Loppuosaa reitistä on enää ajamatta 33 000 km...