sunnuntai 20. elokuuta 2017

Pieni pätkä Trans Euro Traililla

Kuvat ja teksti Heikki Mustonen

TET, Trans Euro Trail, on yli 34 000 km mittainen seikkailumoottoripyöräilijöiden hiekkatiereitti, joka kiertää yli 30 Euroopan maan kautta. Sen on luonut vapaaehtoisten, intohimoisten kurapyöräilijöiden yhteisö, ja sen reittiverkkoa ylläpidetään maakohtaisten yhdyshenkilöiden kautta.

Reitti kulkee ajoluvallisilla teillä ja poluilla. Osalla sitä kerrotaan myös olevan ajoteknisesti vaativia osuuksia ja se onkin tarkoitettu kevyesti lastatuille alle 700-kuutioisille seikkailupyörille. Ilmaisen navigaattoriin siirrettävän GPX-muotoisen maakohtaisen reittiaineiston voi ladata www.transeurotrail.org -sivulta.

Suomen osuuden pituus on lähes 2200 km ja reittiaineiston ylläpidosta vastaa aiemmin Suomessa asunut itävaltalainen Roland Arbesleitner.



Reitti kulkee mökkipaikkakuntamme Nurmeksen kautta, joten päätin ajaa sitä pari päivää pohjoiseen. Pyöränä oli Suzukin 1000-kuutioinen VSTROM peltilaukuilla ja cityendurointiin sopivilla Tourance- renkailla. Ohjeiden mukaan siis ehkä liian painava ja iso reitille.

Nurmeksesta matka vei pieniä kylä- ja metsäautoteitä pitkin Sotkamon ja Kuhmon välimaastossa pohjoista kohti. Aivan alkumatkasta oli muutama osuus, jossa puskien oksat hakkasivat olkapäille. Ensimmäinen tankkauspaikka oli vasta 260 km jälkeen Ala-Vuokissa. Kahvila-kauppa-posti-huoltoasemayrittäjä oli kovin kiinnostunut tästä kansainvälisestä reitistä. Hän kertoi, että he ovat jo polkupyöräilijöiden ja lumikelkkailijoiden väylällä, ja uudet asiakkaat ovat tietenkin enemmän kuin tervetulleita. Pienellä paikkakunnalla tulot kun täytyy kerätä useista pienistä puroista.






Metsätieosuuksien jälkeen oli välillä pieniä pätkiä pintatietä, ja Raatteentien sai ajaa lähes alusta loppuun.  Raatteentieltä pohjoiseen käännyttyä oli runsaasti sepelöityjä tieosuuksia ja muutama savinen kohta, jotka kuivalla kelillä eivät aiheuttaneet mitään ylimääräisiä manoovereita.

Korpiseuduilla kulkijoita oli vähän. Silloin tällöin eräämaalampien lisäksi oli soita, joilla jokunen marjastaja pyllisteli lakkoja etsimässä.




Rajan pintaa seuraten päädyin lopulta Juntusrantaan tankkaamaan, ja siitä reitti kulki pintatietä pitkin Hossaan, jossa kansallispuiston portilla oli ystäväni Ossi retkeilykäyttöön varustetun henkilöautonsa kanssa jo odottelemassa. Yövyimme kansallispuistossa ilmaisella Jatkonjärven telttailualueella, jossa on nuotiopaikkoja, polttopuita ja puucee.

Aamulla mittari näytti +5 astetta. Yöllä oli kai ollut kylmää, kun vaatetta piti lisätä kesken unien kesäpussilla telttailessa.


Aamiaisella kuukkeleiden parvi pyrähteli aivan vieressä. Ossi pakkasi autonsa ja lähti pintatietä kohti Kuusamoa. Minun matkani vei kohti itää. 


Pitkän aikaa reitti seurasi Venäjän rajaa. Aivan rajan pinnassa oli karhunkuvausaluekylttejä, mutta nalleja ei tullut vastaan. Poroja oli myös jatkuvasti tiellä jolkottelemassa ja niiden vauhti vain kasvoi, kun yritti ohittaa. Puskaisella osuudella yllätti, kun mönkijäkuski tuli kapeassa kohdassa lujaa vastaan.






Rukan pohjoispuolella matka jatkui Käylän kylään tankkaamaan sekä Leenan Koskitupaan kahville ja kääretortulle. Leena mainosti myös lohisoppaansa, mutta se jäi tällä kertaa maistamatta.

Koska Hossassa ei ole huoltoasemaa, tuli Juntusranta-Käylä-tankkausväliksi 250 km.

Loppureitti Käylästä Sallaan 70 km kulki pintatiellä (tie 950), jossa laiskasti liikkuvat porotokat pakottivat välillä pysähtymään.


Mielestäni Nurmes-Hossa-Salla, 700 km:n mittainen reittiosuus, oli varsin helppo. Edes jalkatapeille ei tarvinnut nousta kertaakaan. Ajoittain oli naamalle räpsivää pusikkoa ja paksusti levitettyä sepeliä. Tiehoitokunnilla taitaa olla liikaa rahaa, kun tuota sepeliä levitetään paksuja kerroksia kaikkialla. Märällä kelillä muutamat savikkokohdat voivat olla liukkaita, mutta nyt Tourance-rengastus oli ihan passeli.

Matkailin hitaasti: Nurmes-Hossa (420 km) väliin käytin 9 tuntia ja Hossa-Salla (280 km) väli vei 6 tuntia.

Kauniita ja vähän asuttuja on Kainuun ja Etelä-Lapin erämaat. Minun TET-reissaamiseni on nyt saanut alkunsa. Loppuosaa reitistä on enää ajamatta 33 000 km...

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Erilainen kokoontumisajo

Overland Event 2016

Miltä tuntuu kaatua liejutiellä kahdeksan kertaa kymmen metrin matkalla? Miltä tuntuu, kun luoti napsahtaa pyörän renkaaseen? Onko naismotoristilla Iranissa kypärän alla huivi? Miten maailmanympärimatka sujuu Vespalla? Olen kyllä jossain, mutta en tiedä missä? - silloin, kun koko Pohjois-Afrikasta oli saatavilla vain yksi kartta!


Mistä siis oli kyse? 

Elokuussa 2016 suuntasimme kohti Brittein saaria kokoontumisajoon, jossa noihin kysymyksiin löytyi vastauksia.  Kyseessä oli moottoripyörätapahtuma Overland Event, joka pidettiin Oxfordin lähellä, Farmoorissa, noin 80 kilometrin päässä Lontoosta luoteeseen.


2016 toista kertaa järjestetyn tapahtuman taustalla oli Overland Magazine-lehti ja sen päätoimittaja, motoristi Baddy Tyson. Hänen ideanaan oli järjestää kokoontumisajo, jossa joukko matkamotoristeja kertoi omista, lyhyistä ja pidemmistä moottoripyöräreissuistaan. 

Kokoontumisajon paikkana toimi Hill End, kukkuloiden ja metsäsaarekkeiden keskellä sijaitseva nuorison koulutus- ja retkeilykeskus, jossa koulutustoimintaa on ollut jo 1920-luvulta lähtien. Ja kyllähän motoristeille kelpasi mainosti 65 aarin suuruinen "luokkahuone", Hill Endin niityille mahtui satoja telttoja, vanhat rakennukset tarjosivat hienot esitys- ja luentotilat. 





Olimme ilmoittautuneet tapahtumaan noin puoli vuotta aikaisemmin, 60 punta/hlö pääsymaksuun (pe-ma) sisältyi telttapaikka, ohjelma, kahvimuki ja rajaton teen/kahvin litkimismahdollisuus. 

Tarjolla oli myös lisämaksua vastaan sisämajoitusta, muutama pieni mökki, dormitoripaikkoja tai patjapaikkoja isoissa joukkueteltoissa, mutta varausta tehdessämme kaikki em. paikat olivat jo varattuja. 

Lähdimme tällä kertaa reissuun ilman telttaa, joten vähän ennen Oxfordia kävimme ostoksilla Argos-katalogikaupassa ja hankimme sieltä teltan mukaamme. Portilla selvisi, että dormeissa olisikin ollut vielä vapaita paikkoja. No, teltta oli ostettu, joten se luvan toimia majapaikkanamme seuraavat kolme yötä. Satoi tai paistoi. Ja jos perjantain alkuiltapäivästä kuvittelimme olevamme ensimmäisten joukossa, niin turha luulo, niitty oli jo täynnä telttoja ja pyöriä, ja kesti vähän aikaa löytää itsellemme sopiva kolonen. Ja jos meillä kokoontumisajoissa teltat pystytetään maastoon sikin sokin ja sekaisin, ja yritetään vältellä kompastumista telttanaruihin, täällä kaikki teltat sijaitsivat siisteissä riveissä ja niityllä oli selkeät kulkuväylät pyörille ja kulkijoille! 

Teltta pystyyn ja toivottavasti se oli vedenpitävä, uhkaavan mustia pilviä roikkui jo taivaalla!


Pelkällä murukahvilla ei pitkälle päästy, joten ensi tilassa oli suunnistettava lähimpään kylään ruokaostoksille, naapuriteltoilla trangiat ja grillit olivat jo ahkerassa käytössä.

Kiertelimme tutustumassa alueeseen: löytyi bajamajat, suihkut, uima-allas, pubi, kahvipaikka, muutamassa pienessä ruokakojussa myytiin pizzaa, burgereita ja pitaa. Luentoja varten oli kolme esityspaikkaa, teltassa ja kahdessa eri rakennuksissa.

Matkareissaajien pyöränäyttely oli oma lukunsa, suuren telttakatoksen alle oli koottu kymmeniä pyöriä, monet melko rähjäisiä ja jos jonkinlaisella virityksellä varustettuja. Yläniityltä löytyivät myös muut myyntikojut, tarjolla oli ajovarusteita, kirjallisuutta, rahtipalveluita, matkanjärjestäjiä, koeajomahdollisuuksia jne.







Englantilaisilla ei liene tapahtumaa, jossa ei olisi mukana hyväntekeväisyys, Motorcycle Outreach -säätiön (maailmanympärimatkaaja Simon Milward ei päässyt koskaan takaisin Englantiin, hän menehtyi onnettomuudessa Malissa) avulla kerättiin varoja Tansaniaan lääkäreille ja hoitajille hankittaviin mopoihin. Simonin iäkäs äiti oli myös mukana tapahtumassa.

Monipuolinen ohjelma tarjosi informaatiota, inspiraatiota, kokemuksia, rohkaisua, kannustusta, jännitystä  yms.  koko pitkän viikonlopun ajan. Päivittäiset esitykset oli keskitetty klo 10 - 18 väliselle ajalle. Filmien, kuvien ja matkakertomusten siivittämänä pääsimme mukaan moneen seikkailuun ja usealle maailmankolkalle: Afrikkaan, Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, Madagaskarille, Iraniin, Antarktikselle, jne. Omaa mielenkiintoa lisäsi vielä, että kertomuksissa vilahteli paikkoja, joissa olimme itsekin käyneet. Niin erilaisia kokemuksia ja seikkailuja itse kullakin! Ja yleisöstä löytyi useita, jotka tästä kaikesta vasta unelmoi.

Liikuimme päivien aikana esiintymispaikasta ja esityksestä toiseen, eikä aika käynyt pitkäksi. 

Ohessa linkit muutamien esiintyjien sivuille:






Kaikki nämä edellämainitut reissaajat painivat omassa kategoriassaan ja ovat keränneet meriittiä kotimaissaan ja muuallakin, matkakertomukset löytyvät kirjoina ja dvd:nä, tv-ohjelmina. Joidenkin pyörät on jo museoitu, osa jatkaa matkaa omin avuin, osa etsii uusia sponsori- ja business-kuvioita, mutta onneksi näiltä kaikilta löytyy edelleenkin sisäinen intohimo ja halu kohdata samanhenkisiä ihmisiä, jakaa kokemuksia moottoripyöristä, -pyöräilystä, paikoista sekä tapahtumista. Rutinoituneita esiintyjiä värikkäine kertomuksineen, joten kuuntelijat ja katselijat saivat kyllä mitä olivat tulleet hakemaan. 



Tarinointi jatkui monellakin pitkälle iltaa joko omilla teltoilla tai bändimusiikin tahdittamana isossa kokoontumisteltassa, eikä mainitsematta voi jättää pubin moninaista oluttarjontaakaan. Sunnuntaina halukkaat pääsivät kisaamaan slow race -ajoa.

Saarivaltion säät olivat odotetut, aurinkoa, sadetta, ukkoskuuroja. Nurmikentän polut muuttuivat liejuisiksi, vessoihin joutui välillä jonottamaan, yöllä oli tosi pimeää, mutta puolilta öin, pubin suljettua ovensa, alueelle laskeutui täysi hiljaisuus. Telttamme piti hyvin sateen. 

Tapahtuma keräsi n. 600-700 motoristia, lähes kaikki birttejä, bongasimme muutaman puolalaisen ja jossain näkyi aussirekkarissa oleva pyörä. Tapasimme myös sattumalta erään Etelä-Amerikassa tapaamme englantilaisen motoristin - vielä tunnistimme toisemme!

Ilmoittautuminen Overland Event 2017 -tapahtumaan on ollut jo keväästä saakka auki, joten jos haluat kuulla muutaman huikean seikkailun, niin vielä ennättää mukaan! Lisätietoja tapahtumasta löytyy www.overlandevent.com Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 1.-3.9.2017.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Vielä yksi suurkaupunki

VALKO-VENÄJÄ, LIETTUA, LATVIA, VIRO
Minsk, Ginkunai, Pärnu, Tallinna, Turku 25.5.-30.5.17

Niin, päivät vain kuluivat liian liian nopeasti, Valko-Venäjän viisumissa oli enää 4 päivää jäljellä 10 päivän aikajaksosta, mutta eiköhän se riittäisi. Raja-asemalla oli tehtävä kirjallisia töitä: maahantulokaavake, jonka toinen osa oli säilytettävä maasta poistumiseen saakka, ja pyörän tullauskaavake (tämä vain venäjänkielinen) myös kahtena kappaleena.  Nuoren tullivirkailijatytön käytös oli todella ystävällistä ja auttavalla englanninkielen taidollaan hän pahoitteli pientä viivettä. Valko-Venäjällä on siirrytty sähköiseen tiemaksujen (BelToll) perintään tietyillä tieosuuksilla, mutta moottoripyöriä ei tiemaksu koskenut.

Ensi vaikutelma tästä maasta oli, että onhan hienot tiet ja niin siistiä joka puolella. Jotenkin jäi vaikutelma, että muutaman pienen kylän talot olivat saaneet pintaansa ylimääräisen silauksen ja joitakin pätkiä oli siistitty jopa suoja-aidoin. Vietimme yhden yön Homelissa (Gomel) ja sateen vuoksi ei liikuttu minnekään. Paitsi naapurirakennukseen, ravintolaan, josta sai maukasta stroganoffia.



Tasaista, tasaista ja tasaista, maan maisemat ovat alavaa, pientä harjua ja kukkulaa, korkein kukkulakin vain 346 metriä korkea. Tiheät metsiköt käsittävät noin kolmasosan maasta.  Tsernobylin laskeumat saastuttivat täälläkin maajussien viljelyaloista valtavat alueet. Ajelimme Minskiin, oli käytävä katsomassa millaista olisi "Euroopan viimeisen diktatuurin" pääkaupungissa. Lukasenko on hallinnoinut maata vuodesta 1994 ja valtion hallinnassa ja kontrollissa on lähes kaikki maan toiminnot.

Kiovan jälkeen oli kun olisi tullut eri maailmaan, liikenne soljui rauhallisesti leveitä ja pitkiä katuja pitkin. Päädyimme jälleen melko lähelle keskustaa, Fontaine-hotellliin, jonka nurkalta pääsi metrolla keskustaan. 




Minsk rakennettiin suurilta osin sotavuosien jälkeen ja neuvostotyyliset laatikkorakennukset hallitsivat Itsenäisyyden aukiota. Euroopan suurimpiin kuuluvalta aukiolta, pinta-ala n. 7 ha, löytyvät Hallituksen talo  eli parlamentti- ja hallintorakennus, yliopistorakennuksia, kaupungintalo, metron hallintorakennus, posti, hotelli Minsk, tietenkin Leninin patsas sekä väriläiskänä punainen Pyhien Simonin ja Helenin katolinen kirkko. Ja aukiolla oli autiota, lukuunottamatta kadunlakaisjioita, jotka siivoilivat entuudestaan jo niin siistiä katukuvaa. Stolista-ostoskeskuksen kattokupolit rikkoivat hieman tasaista torin pintaa, kauppakeskus sijaitsi aukion alla. Pääkadulla, Itsenäisyyden valtakadulla, oli pituutta 15 km, jonkin matkaa lampsimme sitä pitkin. GUM-tavaratalo oli neuvostotyylinen myyntitiskeineen ja näytteikkunoiden mallinuket olivat vielä talvitamineissaan! 








Gorkin puisto oli lapsiperheiden suosiossa, kiepautus maailmanpyörän yläilmossa näytti kaupungin suuruuden. Sirkusperinne on myös voimissaan, monenkohan pääkaupungin keskeisimmältä paikalta löytyy Valtion Sirkus?  





Voiton aukiolta päädyimme puistojen läpi Trinityn aluelle, jossa olikin jo enemmän elämää, värikkäitä taloja ja mukulakivikatuja, kahviloita, ravintoloita, gallerioita ja matkamuistomyymälöitä, Svisloch-joen varrella. Entisestä kauppa- ja markkinapaikasta, joka vuosien saatossa on tuhoutunut ja raunioitunut pariinkiin kertaan, jälleenrakennettu ja nyt viimoisen päälle kunnostettu, oli muodostunut todella viehättävä alue. Perinteistä ruokaa oli tarjolla useammasakin paikassa, mm. Draniki-perunalettuja tarjoiltiin monenlaisella höysteellä, joten pitihän niitä maistella. 







Joen pikku saari, Kyynelten saari tai virallisesti Rohkeuden ja surun saari, oli monenkin ison ryhmän vierailukohde, saarella sijaitsee Afganistan sodassa kuolleiden valkovenäläisten muistomerkki, kyyneleitä vuodattava poikaenkeli, pieni kappeli ja muistokiviä. 



Trinitystä päädyimme Minskin historialliseen keskustaan, häikäisevän valkoseinäisiä kirkkoja ja museoita, joiden välisiltä aukioilta löytyikin runsaasti säpinää mm. tanssikoululaisten esitysten myötä. Ja paljon jäi taas näkemättä tästäkin kaupungista!






Valko-Venäjän raja-asemalle jonotimme puolisen tuntia ja passintarkastus oli nopea. Ennen rajaa oli 5 km mittainen rekkajono, osittain kahdessa rivissä, ja odotus kuskeilla oli varmaan päivien mittainen. Odotukseksi meni meilläkin, jäimme jonoon Valko-Venäjän ja Liettuan raja-asemien väliin, tämän reissun kuumin päivä, lämpömittari näytti +35 astetta - kaksi hikistä tuntia pelkkää odotusta. Liettuan puolelle laskettiin noin 6-8 autoa kerrallaan, ja viimein pääsimme mekin vuorollamme puomin läpi, mutta punaisena palavaan liikennevaloon. Menisikö tässä jälleen tunti jos toinenkin ja milloin jälleen valo vaihtuu vihreään - pieni hetki miettimistä ja ajoimme punaisista läpi tullialueelle, jossa oli tietenkin pitkä jono autoja, mutta EU-kaistalla vain muutama. Joten valinta oli nopeasti tehty, "omalle" kaistalle ja luukulle passien kanssa. Syykin ruuhkaan selvisi, vain yksi virkailija sunnuntaina töissä, kaveri otti kutenkin meidän passit käsittelyyn ja seuraavalla rajapuomin aukaisulla olimme Liettuassa.


Suurkaupunkeja oli tullut jo tarpeeksi koluttua, mutta päädyimmepä jälleen ajamaan Vilnan keskustan läpi, GPS:n reititys ei aina mene järkevästi! Jatkoimme kohti Latvian rajaa ja
olimme Ginkunaissa yötä. Seuraavana aamuna pysähdyimme Siauliain Ristikukkulalla toteamassa, että ristien määrä oli edellisvisiitistä lisääntynyt huomattavasti. Aasialaiset onnistuivat heilumaan täälläkin selfikeppeineen jo aamuvarhaisella. 




Pärnun hiekkarannat olivat houkuttelevat, lomalaisia ei vielä ollut liiemmilti, suomen kieli kuului lähes jokaisen ohikulkijan puheessa.  Pärnusta jatkoimme aikaisin aamulla edelleen Tallinnaan. Näissä Baltian maisemissa on liikuttu aiemmin niin monta kertaa, että emme tehneet enää mitään ylimääräisiä kiekuroita, joten Tallinkin kyyditsemänä saavuimme Länsisatamaan heti puolen päivän jälkeen. Enää oli jäljellä ajomatka Turkuun, nyt koleassa säässä, mutta ennätimme perille juuri ennen sadetta


Kevätkierrokselle kertyi matkaa 6810 km, 34 päivän aikana kiersimme 18 maassa - taisi reissu mennä jo maabongauksen puolelle ja suurkaupunkivierailuiksi.  Nyt ainakin on tiedossa, missä kannattanee käydä vielä joskus uudestaan! Näissä maissa reissuamista tosin helpottaisi hieman, jos ei tarvitsisi pyöritellä niin montaa valuuttaa: käytössä oli euron lisäksi dinaareja, denaareja, kunia, lekejä, levoja, leitä, ruplia, hryvnioita jne., ja kursseja sai lähes päivittäin olla miettimässä suuntaan jos toiseen. Luottokortit kelpasivat hyvin niin huoltoasemilla kuin majapaikoissakin, ravintoloissa ja pikkukaupoissa oli käteinen kuitenkin tarpeen. Kyrilliset aakkoset poikkesivat hieman eri maiden aakkostoiden välillä, niiden paremmasta hallinnasta olisi kyllä ollut apua. Englannin kielellä tuli toimeen lähes kaikkialla.

Reissun jälkeen huollon ammattimiehet totesivat bemarin käyntiongelmien syyksi viallisen puolan. Kaikenlaista vikaa alkaa pyörään tulla, sillä kilometrejä on jo 158 000.