Biskajanlahdelta matkamme jatkui Ranskan puolella Pyreneiden tuntumassa. Reissun aikana oli jo poikettu muutamassa pyhiinvaelluskohteessa ja löytyihän niitä vielä yksi: Lourdes. Oikeastaan emme paljoakaan tästä paikasta etukäteen tienneet ja käynnistä tähän kaupunkiin jäi kyllä päällimäiseksi mieleen erittäin hämmentävä mielikuva; maallinen ja hengellinen, näkyvä ja näkymätön...
Hurautimme Lourdesin kapeita kujia Grotte-vittoja seuraten, se maallinen puoli oli valtava turistirysä, sadottain hotelleja, ravintoloita, kahviloita ja matkamuistomyymälöitä vieri vieressä. Mitähän se varsinainen pyhiinvaelluspaikka sitten olisi?
Gave de Pau -joen rantatiellä liikenne tiivistyi ja jalankulkijat kävelivät pientä alamäkea alaspäin, ei toivoakaan parkkipaikoista, joten jätimme pyörän pääsisäänkäynnin viereen jalkakäytävälle ja siirryimme vaeltavan jonon jatkoksi. Aluella näytti olevan jokunen kirkko ja jossain varmaankin löytyisi se varsinainen pyhä paikka eli luola... Todellisuus:. 6 milj vierailijaa, 52 hehtaaria, 22 erillistä palvontakohdetta, joista kallioluola merkittävin, useita valtavia kirkkoja, kylpyjä, opastettuja kierroksia, jumalanpalveluksia kakilla mahdollisilla kielillä - vesi, valo, kallio. Tuskin nuori 14-vuotias maalaistyttö Bernadotte nähdessään ensimmäisen ilmestysnäkynsä v 1858 aavisti, mihin kaikki johtaisi. Alueella liikkui paljon väkeä, hiljaisuus vallitsi, merkittävintä oli vanhukset ja huonokuntoiset, joita vapaaehtoisten avustuksella työnneltiin pyörätuoleilla paikasta toiseen. Bernadottelle eräässä näyssä osoitetun lähteen ja sen veden parantavaan vaikutukseen uskoi moni...
Meidän kirkkokiintiömme alkoi olla jo täysi, joten kävimme pikaisesti ainoastaan Neitsyt Maria Ruusukko -basilikassa, 2000 m2 mosaiikkia oli aika vaikuttava näky.
Jatkoimme matkaa, ja onneksemme pääsimme kaupungista ulos niin, ettei enää tarvinnut sen maallisen härdellin läpi ajaa.
Yövyimme jossain pikkukylässä ja kurvailimme aamulla pikkuteitä ja pienten kylien kautta kohti vuoria, jostain oli Pyreneiden ylitse jälleen mentävä. Ja eihän niitä vaihtoehtoja ollut kuin yksi, Ranskasta, Foixin kautta, ja Andorraa sivuten Espanjaan. Puymorensin tunneli oli nyt suljettu (15.11. saakka), joten kurvailimme serpentiiniä ylös, lunta oli vielä rinteillä (korkein kohta 1915 m) kohtalaisen paljon. Andorraan emme siis enää lähteneet, vaan käännyimme kohti Barcelonaa, ja
serpentiiniä alas.
Bourg-Madamessa nousimme jälleen pienelle kiemuraiselle vuoristotielle, mutkaa mutkan jälkeen ja melko hidasta ajamista huikeissa maisemissa. Huipulla 1790 metrissä kohtasimme ensin sumupilvet, sitten pienen tihkusateen ja alas mutkittelimme kaatosateen kyydittämänä. Ei tarvinnut enää ihailla maisemia. Sade jatkui taukoamatta koko loppumatkan Gironaan saakka.
Perjantaina ennätimme vielä tutustua Gironan keskiaikaiseen kaupunkiin, joka oli jälleen viehättävä paikka kapeine kujineen. Kaupunkia ympäröivällä muurilla pääsi kävelemään pitkän lenkin.
Aamulla ajelemme vajaat 50 km Lloret de Mariin, jossa pidämme viikon verran lomaa lomasta, sillä onhan tässä jo "huhkittu" ja matkaakin on takana jo yli 10000 km. Tapaamme siellä lomailevaa sukua, ja tiedossa on muutakin mukavaa sekä varmaankin myös pyörä - ja varustehuoltoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti