torstai 12. helmikuuta 2015

O sole mio

Yhden muovikappaleen saanti kesti... Maanantaina kurvasimme takaisin Milanoon Niinivirralle, nyt jo aurinkoisessa säässä.  Pleksi ei ollut tullut heille, mutta oli todennäköistä, että se olisi kuitenkin toimittajalla. Putiikkiin saisi yhteyden kuitenkin vasta iltapäivällä klo 14 jälkeen. Tässä maassa aukioloajat ovat poikkeavat, jos liike on auki lauantaisin, niin maanantaina avataan vasta myöhään iltapäivällä. Ja siestan jälkeen. Odottelua, odottelua!

Purimme pyörän kuljetustelineestä, sivujalka repsotti irti jousestaan, olisiko  trukki osunut siihen? Pientä säätöä. Ja sitten sullotuminen ajovarusteisiin - miten kaikki vaatteet tuntuivatkin jälleen niin ahtailta? Lopulta selvisi, että paketti oli tullut perille, mutta se sijaitsi  n. 40 km päässä Niinivirralta, Cremassa. Sinne siis, paikka osottautui Suzukin liikkeeksi, ja saimme rikkontuneen pleksin tilalle alkuperäisen varaosan. Pleksi saatiin paikalleen muutamassa minuutissa ja pääsimme viimeinkin liikenteen sekaan, kello lähenteli jo viittä. Ja lämpötila oli enää muutaman asteen plussalla. Olimme siis toisella puolen kaupunkia, meidän näkövinkkelistä täysin väärällä puolella, sillä suunta meillä oli Paviaan.

Pääsimme perille majapaikkaamme viimeisten auringosäteiden saattelemana, ajomatkaa kertyi vain vajaat 100 km - alkuverryttelyksi siis ihan sopiva matka. Ja onneksi peltojen ja niittyjen valkoinen lumipeite katosi vähitellen!

Aamulla jatkoimme kohti  Genovaa A7-moottoritietä pitkin, ja maisemathan ovat mitä upeimmat, lämpötila nousi parhaillaan jo +14 asteen hujakoille - eipä enää varpaita paleltanut. Genovanlahti kimmelsi auringon paisteessa ja ajelimme kiemuraista rantatietä Portofinoon.  Pieni turistikylä lahden poukamassa nukkui vielä talviuntaan, kaikki paikat olivat kiinni eikä turisteista tietoakaan.

pakkausta Paviassa

Portofino




Rapallosta nousimme Via Aurelialle, historialliselle roomalaisten rakentamalle mutkaiselle vuoristotielle,  ja laskeuduimme La Speziaan.

Via Aurelian maisemia

Tuumaustauko, ja vietimme kaksi yötä La Speziassa - vieressä olisi Cinque Terren kylät, Firenze,
Toscana kukkuloineen  - osittain tuttuja paikkoja aikaisemmilta reissuilta,  Apuane Alppien vuoristotiet ovat  ehkä vielä  lumipeitteisiä? Puhumattakaan Keski-Italian vuoristoseuduista.  Päädyimme  jatkamaan Ligurianmeren rantaviivaa pitkin kohti Elbaa.

La Spezia








1 kommentti:

  1. Moikka. Hyvää ystävänpäivää. Ei näytä ainakaan olevan ruuhkaa turisteista. t. J

    VastaaPoista