Lunta, lunta

Reissuun ja talvea pakoon oli ajatus jälleen kerran  - yksi suunnitelma kariutui, mutta toinen kehittyi aika nopeasti tilalle: Välimeren ympäristöä voisi kevään aikana kierrellä tarkemmin ja tehdä pientä kurvailua myös Tunisiassa ja Marokossa. Kai siellä etelässä kevät koittaisi vähitellen, joten tuumailut sikseen ja menoksi.

Heikki kuskasi Strömmin pakettiautolla Vantaalle, Niinivirran terminaaliin,  ja pyörä aloitti oman matkansa rekan kyydissä kohti eteläistä Eurooppaa.

Keskiviikkona, viikkoa myöhemmin, pyörä oli perillä Italiassa  ja illalla saimme soiton Niinivirralta: uups, Milanon Niinivirran terminaalissa oli sattunut vahinko, laatikkopino oli kaatunut pyörän päälle, pleksi hajonnut ja toinen sivupeili poikki. Vahingot luvattiin korjata. Ajoimme taksilla to-aamu Turun kentälle ja lensimme Helsingin kautta Milanoon. Lähtiessä tuli katsottua vielä säätiedotukset, ennusteet näyttivät tosi huolestuttavilta. Pakkasin aamulla mukaan villasukat.

Milanossa sää oli  sateinen ja kolea, Malpensan lentokentällä odotimme yli 40 min kasseja hihnalta, sen jälkeen meillä oli tunnin junamatka keskustaan - sinä aikana sade muuttui rännäksi. Rautatieasemalla liikuimme tunneleita pitkin metroon ja hyppäsimme maan pinnalle San Donaton metroasemalla, nyt kahlasimme jo nilkkoja myöten sohjossa. Ajoimme taksilla loppumatkan Niinivirran terminaaliin, jossa tapasimme Paolon selityksineen: pahoittelemme vahinkoa, pyörän peili on jo korjattu, mutta uusi pleksi ei ollut vielä tullut... Joimme espressot. Pyörälle ei liikuttaisi tänään mihinkään. Lumen ja sohjon vuoksi ajaminen olisi ollut todella kylmää kyytiä, mm. Bologna-Firenze -moottoritie oli suljettu, ja moni muukin väylä. Lähdimme talvea pakoon, ja mitä olikaan edessä: lunta taivaan täydeltä ja lämpötila nollan kieppeillä.

Olimme varanneet etukäteen Airbnb:ltä majapaikan Piacenzan kaupungin läheltä Rivaltan kylästä. Sinne oli n. 80 km:n ajomatka Milanosta, ja ehkä jotenkin olisi ajettavissa pyörällä lumisateessakin, sillä teiden pinnat olivat kuitenkin sulat. Mutta ilman pleksiä? Paolo tarjosi käyttöömme pikkuisen Smartin - four wheels move the body - näissä olosuhteissa auto oli hyvä tarjous! Palaisimme takaisin Niinivirralle maanantaina, jolloin pleksi olisi tullut. Ja ennen kaikkea, lumet sulaneet, toivottavasti!

Milano-Bologna A1

Pääsimme sujuvasti Rivaltaan Tribbia-joen äärelle, saimme isäntäväeltä ystävällisen vastaanoton, ja villasukille löytyi heti käyttöä asunnon kylmällä kivilattialla. Viis talvesta, patterit lämmittivät, Stefania oli tuonut jääkaappiin paikallisia herkkuja ja pullon viiniä.

Salame, coppa, parmagiano, reggiano, pancetta, vino

Netti toimi - mutta sääennusteet olivat edelleen niin talviset. Tuliko poistuttua mukavuusalueelta (kotisohvalta) liian aikaisin ja oliko mitään järkeä aloittaa moottoripyöräily helmikuussa? Nyt oli lunta maassa jo lähes 30 cm. Vuoristoa ja kukkulaa näkyi joka suuntaan, kaikki rinteet olivat valkean lumen peitossa... No eipä jossittelu enää mitään auttaisi!

Asuinpaikkamme nurkalta löytyi Castello di Rivalta (historia alkaa v 1025), Landi-suvun omistuksessa oleva linna ja pieni kylä vanhoine rakennuksineen (hotelli, ravintola yms. muuta nykyisellään), asuttuun linnan pääsi opastetulle kierrokselle. Kokki Guiseppe -kummitukseen emme törmänneet, mutta eikö jälleen muutamat Englannin kuninkaalliset kaveeranneet isännän kanssa lukuisissa valokuvissa...

Castello di Rivalta

Lisäksi isäntämme Stefania ja Luigi (Moto Guzzi-miehiä) ajeluttivat meitä Val Di Tribbia -laakson pienissä kylissä ja lumisilla vuoristoteillä. Kävimme Bobbion vanhoissa kirkoissa ja Ponte Gobbo-sillalla sekä näköalapaikoilla  - suhmurainen sääkin alkoi vähitellen kirkastumaan.

Luigi ja Stefania

Ponto Gobbo

Bobbio

Valtrebbia

Viikonloppu sujui mukavasti mukavassa seurassa, maanantaina siirrymme takaisin Milanoon, Niinivirralle. Jospa nelipyöräinen saataisiin vaihdettua kaksipyöräiseen!