Onko tunnelissa valoa?

Turku - Imatra - Calais, Ranska
18.8. - 25.8.2016

Vuoksen rannoilla riitti moottorin murinaa  ja vauhtia pari viikkoa sitten, Imatranajo kokosi katuratakilpailutapahtumaan yli 42 000 kävijää. Edellisen kerran Imatran katuradalla ajettiin kilpaa 30 vuotta sitten. Samassa yhteydessä järjestettiin omana tapahtumanaan myös motoristien kokoontumisajo, ja siellä joukon seassa olimme siis mekin.  Vuoksen Vallilta oli lyhyt matka kisavarikolle ja katuradan varteen seuraamaan tätä IRRC-osakilpailua.

Viikonloppu  sujui seuraten harjoitus-, kilpa- ja näytösajoja, oli varikkokiertelyä, pyörien katselua, ystävien ja tuttujen tapaamista, sadetta, aurinkoa, telttailua, makkaraperunoita, juttua asiasta ja vielä enemmän asian vierestä. Eeki Kuparinen veti näytöajossa huimia nopeuksia Kawasaki Ninja H2R:llä ja Imatran kaupunginjohtajakin sai tuntumaa katurataan jonkun toisen kuskin ja pyörän kyydittämänä - meillä katsojilla silmissä vilisi ja korvissa soi! Muutamalle suomalaiselle kuskillekin kertyi mitaleja ja hyviä sijoituksia, muutamalla kuskilla kisa päättyi kaatumiseen. 

 

 

 

 

Meille kyseinen tapahtuma oli myös startti loppukesän reissulle. Imatralta suuntasimme Vantaalle, varusteiden huollon jälkeen jatkoimme Vuosaaren satamaan ja Finnladyn (Finnlines) kyydissä Itämeren yli Lyypekin rannikkosatamaan. Helsingin sää oli sateinen ja sumuinen, olisikohan ennettä matkakohteemme sääolohin?

 

Saksassa ei satanut ja moottoritie oli kuuma!  Ajoimme kaksi päivää helteessä (n. +30C), ensin Lyypekistä Hollannin Tilburgiin.  Moottoritien kaistat olivat tupaten täynnä, oli yllättäviä äkkijarrutuksia, matelemista, Bremen - Osnabruck välillä koko liikenne seisoi lähes tunnin. Seuraavana päivänä sama jatkui, Antwerpen - Gent - Brugge,  Calais'iin menevä moottoritie oli suljettu kokonaan ja kaikki liikenne ohjattiin Ostendeen. Siirryimme pikkuteille, jonkun kanaalin varella huomasimme olevamme jo Ranskassa ja puikkelehdimme lopulta to-iltapäivästä Dunkerquen kautta Calais'in satamakaupunkiin. 

Calais'n liepeillä ohitimme ns. Calais'n viidakon, siirtolaisten hökkelikylän. Leirin muovi- ja pressukatokset lepattivat tuulessa, vastaantulevat jalankulkijat olivat afrikkalaistaustaisia nuoria miehiä ja heitä norkoili lisää sataman tienvarsilla, toiveissa kyyti kanaalin yli, jollain konstilla. Tai oletettavasti ei.

Itse Calais ei kaupunkina ollut mitenkään erikoinen, toisessa maailmansodassa kaupunki pommitettiin lähes maan tasalle, joten mitään sotaa edeltävää ei juurikaan ollut nähtävillä. Renesanssityylinen, ylikoristeltu kaupungintalo ja sen edustalla oleva Rodinin Calais'n porvareita esittävä veistos olivat iltakävelyn kohteena, vanhan kaupungin puolelta löytyivät englantilaistyylinen Notre Dame -kirkko, majakka ja vartiotorni 1200-luvulta. 

 

 

 

Yösija löytyi vanhasta kaupungista ja perjantaina oli tiedossa lyhyt matka kaupungin eteläpuolelle Coguellesiin, Eurotunnelin lähtöpisteeseen. Meitä odotti junakyyti Englannin kanaalin ali sen kapeimmalta kohdalta Doverinsalmessa, maailman pisintä vedenalaista tunnelia pitkin, 38 km meren alla.








  

Jälleen Euroopassa

Ranska-Andorra-Espanja 10.3.-15.3.15

Lähes vuorokausi vierähti laivassa, tasaista kyytiä tyynellä merellä. M/S Cartaghe la Goulette (CTN, Tunisia ferries) kuljetti meidät Marseillesiin; vähän kuin olisi ollut Turku-Tukholma -risteilyllä, paitsi hinnan puolesta: moottoripyörä ja 2 henkilöä makuuhytissä kustansi vajaat 500€. Ruokailut eivät kuuluneet hintaan.

Tunisista lähtö oli yhtä työlästä kuin sinne saapuminen. Passit ja paperit tarkastettiin monta kertaa ennen kuin pääsimme lopulta jonottamaan laivaan pääsyä, viimeiseksi etsittiin mahdollisia salamatkustajia, parilla autoilijalla paloi käämit, kun koko auton lasti oli purettava. Meiltäkin koputeltiin sivulaukut?!  Satamassa oli siis oltava 3h ennen laivan lähtöä - luulisi, että prosessi sujuisi sutjakaamminkin, mutta ei, ja laiva siis lähti merelle yli tunnin myöhässä.

Ranskaan tulo olikin helppoa, passin vilautus ja maantielle. Ajoimme Välimeren rantaa pitkin, viinialueiden läpi Montpellier'iin.

Ja jos jonnekin Ranskaan lähtisin kaupunkilomalle, niin kohde saattaisi hyvinkin olla kyseinen kaupunki. Mikäpä oli istuessa iltaa Place de la Comedie -torin aukion katukahvilassa katselemassa ohikulkevia ihmisiä ja kuunnella samalla veden solinaa "Kolmen Sulottaren" suihkulähteestä.

Teimme reittisuunnitelmaa, ja myöhemmin illalla se muuttuikin toiseksi. Tuli vilkaistua säätiedotukset, ja parin päivän sisällä kelit muuttuisivat jälleen sateiseksi ja kylmiksi. Tuli kiire Andorraan, sillä Pyreneiden rinteillä sateet tarkoittivat lunta!

Vähän ennen Perpignania käännyimme sisämaan suuntaan ja pienestä Axatin kylästä alkoi nousu kiemurtelevaa ja kapea vuoristotietä pitkin ylöspäin, näillä rinteillä liikuimme n. 1500 - 1700 m korkeudessa.

Pyumorensin tunnelin, Ranskan puolella, jälkeen putkahdimme täysin valkoiseen maailmaan ja Pas de la Casa (2075m) rajanylityspaikan jälkeen jatkoimme vielä Envaliran tunnelin läpi alittaen Port d'Envaliran (2408 m), Pyreneiden korkeimman solan. Jos vuorilla oli jo kylmä, kilometrien mittaisissa tunneleissa oli vielä kylmempää. Tunnelit olivat myös maksullisia.

Serpentiinkiemurtelua riitti, lumiset tienpenkat olivat välillä yli kaksimetrisiä, ja liikennettä oli kohtalaisen paljon. Päätie oli täysin sula. Pian Envaliran tunnelin jälkeen alkoikin kymmenien kilometrien alamäki ja samalla ajoimme useamman hotelli-laskettelukeskuskylien läpi. Rinteet olivat täynnä laskettelijoita. Lumikentät katosivat ja olimme laakson pohjalla. Pääkaupunki Andorra la Vella ja naapurikylät Escaldes-Engordany ovat yhdistyneet suureksi isoksi kokonaisuudeksi,         Gran Valira -joki kulkee kaupunkien läpi, kapeaa laaksoa hallitsevat korkeat vuoret.

Andorra on Euroopan vuoristoisin maa ja pieni kuin mikä, kaksi laaksoa sivuhaaroineen eikä tasamaata juuri missään. Ruhtinaskunnalla on peräti kaksi valtion päämiestä, Urgellin piispa Espanjan puolelta  ja Ranskan presidentti, valtaa pitää kuitenkin maan parlamentti. Matkailjoiden puuhat löytyvät laskettelukeskuksista ja tuhansista kaupoista, turismia ja shoppailua - veroparatiisi, jossa hintatason pitäisi olla olennaisesti alempi kuin mitä naapurimaissa, mutta ainakin ikkunashoppailu ja hintavertailuiden tekeminen ei onnistunut, sillä tuotteiden hintoja ei ollut missään näkyvissä. Bensa maksoi n. 1,10€/l, kun Ranskassa maksoimme 1.50€/l.

Majoitumme Barri Anticissa, pieni hostelli ja pubi, jonka omistajakaveri oli itsekin motoristi, sijaitsi vanhassa kaupuninginosassa.  Onneksemme saimme pyörän parkkiin pubin nurkalle, sillä tämän kaupungin ongelma on parkkipaikkojen vähyys. Parkkitilaa ei löydy katujen varsilta, vaan parkkihalleista, jotka maksavat. Kohtuuhintainen huone saakin äkkiä melkoisen lisän pelkästä parkkimaksuista. Ja kuka ottaa mitään selkoa katalaanin kielestä?

Andorra da Vallesta olikin lyhyt matka Espanjan rajalle, maan läpiajolle tuli mittaa 43 km, kauniit vuoristomaisemat ja mutkainen tie jatkuivat vielä pitkän matkaa Espanjan puolella, vähitellen aurinko katosi pilvien taakse, ylängön (1100 - 1300 m) puuskainen sivutuuli voimistui ja sää viileni. Keväästä ei siis ollut vielä tietoakaan...

Yövyimme Ebrojoen rannalla sijaitsevassa Zaragozassa, jonka vanhaa kaupunkia hallitsi Nuestra Senora del Pilar -kirkko, barokkityylinen kirkko 1700-luvulta, roomalaisten, arabilaisten ja maurilaisten vaikutteiden seassa. Täällähän kirkot eivät suinkaan ole pelkästään kirkkoja, vaan massivisia arkkitehtoorisia luomuksia, puhumattakaan muusta taiteesta, täältäkin löytyi Goyan kättenjäljet, joten mielellään näissä pytingeissä aina hetken pyörähtää.

Sisämaan koleus jatkui, matkasimme Madridiin ja viikonloppu kuluikin mukavasti seurustelun merkeissä sukulaisten kanssa. Talon kellarikerroksen moottoripyöräverstaan tiloissa vaihtui samalla pyörän öljyt ja jarrupalat. Ja löytyihän tallista toki isännän Pentti Tolosen pyörätkin: superbiken v 1990 suomenmestarin täysin entisöity Yamaha OW01, ratakuntoinen Ducati 1199 Panigale, Aprilia Tuono Racing ja Yamaha GTS 1000 -matkapyörä.

Talon rouvan veljellä, espanjalaisella ex-trial-kuskilla Manololla on privaatti trial-pyörämuseo muutaman kymmenen kilometrin päässä. Teimme sinne sunnuntaina retken ja näimme toistakymmentä entisöityä pyörää, ajovarusteita ja palkintoja menneiltä vuosilta.

Pohjois-Espanjan seuduilla satoi lunta eikä Madridissakaan ollut kovin lämmintä, ma-aamun lämpötila oli nollan tietämillä, isäntäväki siiryi töihin ja lapset kouluun, me jatkoimme omaa ajourakkaamme kohti etelää.

"Dosentti" mielipuuhassaan