torstai 7. kesäkuuta 2018

Viikko Venäjää

VENÄJÄ, LATVIA, VIRO
Mahatskala, Astrakhan, Volgograd, Kaluga, Veilkije Luki, Tarto, Tallinna
27.5.-3.6.2018

Päivä 1
Pitkä matka edessä Venäjällä, reilun 3000 km:n ajomatka tuntui jo etukäteen puuduttavalta, kesäkuun alkupuolella oli tarkoitus olla takaisin Suomessa.

Mahatskalaan saavuimme litimärkinä, sateen keskeltä ei jäänyt mitään mielikuvaa millaisissa maisemissa liikuimme, rajan jälkeen Kaukasusvuoren rippeitä oli vielä jonkun aikaa hahmotettavissa. Ilta ja yö meni vaatteiden kuivatuksessa, onneksi Lord-hotellin huoneesta löytyi patteri ja hiustenkuivaaja. Oli hyödynnettävä jokainen ovenripa ja hyllynkulma (missä henkarit?), aamulla ajovarustus oli vielä kostean nihkeää, huone oli kuin sauna. Onneksi sää oli selkiintynyt.

Päivä 2
Lähtö viivästyi, karttapohjana käyttämästämme OpenSourceMapista puuttui pala, ja koko Venäjän osuus oli ladattava uudestaan ja siirrettävä Garminin navigaattoriin. Onneksi nettiyhteys ei nyt liiemilti pätkinyt.

Mahatskalasta Astrakhaniin oli matkaa 525 km, meille sitä kertyi kuitenkin lähmmäs 650 km.  Maisema oli nyt alankoa ja aroa, joka oli tasaista niin kauas kuin katse riitti, pelkkää heinää ja pientä pensasta, kaikki oli ruskeaa. 




Sivutuuli oli valtava ja pyörä vispasi tiellä keskiviivan ja reunan väliä. Rekkaliikennettä oli paljon. Tasaista jollotusta sitkeästi eteenpäin. Venäjänkielisistä tiekylteistä tai varoituskylteistä ei ollut meille mitään hyötyä, Artezian-kylän jälkeen teimme turhan reissun umpikujaan, tie jatkui hiekkatienä jonnekin arolle. Käännyimme takasin ja ohitimme harmaan transportterin, tutun näköinen auto, Georgia-Armenian rajalla tapaamamme englantilaiset David ja Jennifer köröttelivät samaan suuntaan, joimme kahvit auton takapenkillä tuulelta suojassa. Juttua olisi riittänyt pidempäänkin, mutta oli jatkettava matkaa. 




Jossain välissä päädyimme jälleen väärälle tielle, joka oli kuitenkin erinomaista asfalttia. Hyvä tie päättyi erään kylän pääraitilla, tie jatkui erittäin monttuisena pätkänä, edettiin 5 km etanavauhtia, seuraavat 30 km oli jo kovaa hiekkatietä. 




Aurinko laski, olimme nyt Volgan suistoalueella, pieniä järviä ja vesilämpäreitä oli joka puolella, täysikuu nousi taivaalle. Tulimme jälleen pintatielle, suistoalue olisi ollut kaunista katseltavaa, mutta kuun valossa siitä ei juurikaan erottanut mitään. Majoituksen olimme varanneet Astrakhanista, jonne saavuimme klo 21.30, tämän piirikunnan aikavyöhyke poikkesi Moskovan ajasta ja kello olikin jo 22.30 - respan rouva oli aluksi sitä mieltä, että meillä ei ole mitään asiaa hänen hotelliinsa, mutta päästi medät lopulta sisälle. Rouvan papatuksesta emme ymmärtäneet yhtään mitään. 

Päivä 3
Matka jatkui Volgan vartta pitkin kohti pohjoista ja edelleen arolla, maisema oli jo vihreämpää, puskat hieman isompia ja joen varsi jopa metsäinen. Erittäin kova sivutuuli oli jälleen riesana ja paljon rekkaliikennettä.



Päivä 4
Pidimme huilipäivän Volgogradissa, jossa valmistauduttiin jalkapallon MM-kisoihin. Keskustan jalkakäytäviä kunnostettiin, Stadionilla oli käynnissä kuulutusharjoitukset. 






Stalingradin taistelu (1942-43) oli toisen maailmansodan käännekohtia ja sotahistorian verisempiä taisteluita, koko kaupunki tuhottiin täysin ja noin 1,5 milj. ihmistä menehtyi.
Vanhasta Stalingradista (kaupungin nimenä v 1925-61) ainoana pystyyn jääneenä rakennuksena oli  tehtaan rauniot, jonka viereen oli rakennettu  Panaorama "Stalingradin taistelu" -museo Volgan rannalle. Museon erikoisuus oli panoraamana kiertävä, sodan taisteluita kuvaava teos, joka oli kieltämättä erittäin aidontuntuinen. 











Sodan jälkeen pystytettiin Äiti synnyinmaa -patsas Mamajevin kurgaani -kukkulalle, joka oli yksi Stalingradin taistelun merkittävimpiä paikkoja.  Venäjän suurimman patsaan (85 m) juurelle johti leveä portaikko, joka aukioiden kanssa muodostivat lukuisten sota-aiheisten muistomerkkien veistosmuseon. Järkyttävän kokoisia järkäleitä eivätkä mitenkään kauniita katsella!  Surujen kuja johti kukkulalle (myös kaatuneiden hautapaikka), patsaan alapuolella sijaitsevassa Hall of Military Glory -muistomerkillä paloi ikuinen tuli menehtyneiden sotilaiden muistoksi. Kukkulalta oli näköala koko kaupunkiin. 







Kävelyt sai riittää, hypäsimme paluumatkalla ratikkaan, joka muuttui kaupungin keskustassa maanalaiseksi. Näillä asemilla oli vartiointi, viisi vuotta sitten Volgogradista uutisoitiin useampikin pommi-isku, tapahtumat tulivat vasta mieleen kulkiessamme turvaporttien läpi.




Päivä 5
Ajoimme Voronezin ja Tulan kautta Kalugaan, arot muuttuivat pelloiksi, edelleen tasaisen aukeaa, siellä täällä jo kuitenkin pieniä metsiä. Kalugaan savuttaessa kaupungin silhuetista erottui nopeasti laskettuna ainakin seitsemän kirkon kupolit, iltakävelyllä ennätimme käydä    Tsiolkovskin valtiollisessa avaruusmuseossa, joka oli perustettu Kalugassa syntyneen, Venäjän astronautiikan isän, Konstantin Tsiolkovskin kunniaksi. Hän lenteli, teoriassa, avaruudessa jo 1800-luvun loppupuolilla. 











Ja paluumatkalla oikaistiin Oka-joen varrelle, vanhojen rakennusten välisille pikkukujille, kaupungista löytyi myös useita kauniin ränsistyneitä taloja.




Päivä 6
Kalugasta ajoimme Veilkije Lukiin, nopein reitti löytyi osittain moottoritietä pitkin, parhaimmillaan Moskovaan oli matkaa n. 70 km. Olisiko pitänyt käväistä Punaisella Torilla? Jälleen kolea ja tuulinen ajopäivä. Länteen päin siirrytäessa rekkaliikenne väheni, metsiköt tuntuivat jo kotoisilta. 




Päivä 7
Aikomus oli ajaa Pihkovan kautta Viroon, oikotien oikotie ei ollutkaan sitä mitä luulimme -Venäjän paperikarttakin hävisi jo alkumatkasta tuulenpuuskan mukana jonnekin arolle - joten Viron sijasta ajoimme Latviaan. Tästä tuli vähän lisää kilometrejä, mutta lämpimässä ja nyt tuulettomassa säässä ylimääräiset kilometrit eivät haitanneet mitään. Venäjän tulli tarkasti kassit ja pyörän, passien tarkastuksessa meni jälleen aikaa - toisella meistä on passin vanhempi versio, ja toisella Suomi 100 -passi - ja kun ovat erilaiset, niin virkailijat taitavat epäillä, että toisen täytyy olla väärennös? Tai eikö uudempaa versiota pystytä koneellisesti lukemaan? Taas soiteltiin muutama puhelu jonnekin.



Latviaan saavuttaessa oli täytettävä kaavake, missä kyseltiin tupakan, alkoholin tuontimääriä. Myös pakaasit tutkittiin. Virkailijat olivat englanninkielen taitoisia, mutta melko tympiintyneen oloisia...  Yövyimme Tartossa. 





Päivä 8
Viimeinen ajopäivä vei meidät Tartosta Tallinnaan ja Helsingistä Turkuun. Länsisataman ja alueen rakennustöille ei näy loppua, joka kerta on ollut eri reitti ja eri mutkat länteen.

Reissun päätös: 41 päivää, 11 maata, 10955 kilometriä, ajopäivien matkapituudet vaihtelivat 300 - 650 km:n välillä. 



Paikkoja ja kohteita tuli katsastettua välillä suunnitellusti välillä suunnittelemattomasti. Kaukasuksen maat olivat mielenkiintoiset; monipuolisia kohteita sekä maisemia ja kulttuuria oli tarjolla runsaasti, ystävällisiä ihmisiä, hyvää ruokaa, englannilla pärjäsi käytänössä kaikkialla muualla paitsi ei Venäjällä. Kahden hengen huoneen hinta aamiaisella vaihteli 65 - 18 €:n välillä. Kallein yö oli Italian Viestessä ja halvin Venäjän Volgogradissa, kohtuuhinnalla löytyi hyvätasoisia paikkoja. 



Liikenne Istanbulissa oli ahdistavaa, Georgiassa arvaamatonta ja Venäjän rekkaliikenne aiheutti muutaman läheltä piti -tilanteen. Ajamamme tiet olivat pääosin hyväkuntoisia ja jopa erinomaisia, kurvia ja mutkaa oli riittävästi, maaseudun tiet osin paikattua asfalttia, reikää sekä monttuja, pääväylillä pysytellen ei ollut kuitenkaan mitään ongelmia. Bensan hinta oli halvinta Venäjällä (0,62€/l) ja kalleinta Italiassa (1,65€/l), huoltoasemia oli tiuhaan, joistakin ei saanut bensaa, mutta nurkalta löytyi aina toinen asema.  Pyörän takajarrupalat kuluivat vaihtokuntoon reissun aikana, tziljoona kuollutta itikkaa ja ötökkää tuotiin tuliaisina kotiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti