Jerevan, Sighnagh/Georgia
21.5. - 23.5.2018
Armenian raja-asemalla kaikki sujui erinomaisesti, loput larit vaihdettiin drameihin, ja pankkikortilla sai nostettua lisää rahaa. Armenia peri 10 euron suuruisen rajamaksun ja vakuutusmaksusta pulitettiin 12 euroa. Vesisade ropisutti jo kohtalaisen kovaa asfaltin pintaa, tullimiehet kyllä vakuuttivat, että tie Jerevaniin on normaali - normaalin hyvä vai normaalin huono?
Vietimme pienen tovin vakuutuuskopissa sadetta paossa ja vaihtaen kuulumisia englantilaisten ja espanjalaisen kanssa, virkailija tarjosi meille kahvit naputellessaan vakuutuspapereita. Oli kuitenkin lähdettävä jatkamaan matkaa, vettä tuli parin tunnin ajan runsaasti ja autoilijoiden roiskuttamana toinen mokoma lisää. Tie oli hyvä ja maisemat puutonta, kumpuilevaa ja vihreää kukkulaa ja vuoren rinteitä, kaukana siintelivät lumihuippuiset vuoret, korkeimmillaan kävimme 2150 m:ssä, josta laskeuduimme Jervevaniin, rajalta pääkaupunkiin kertyi matkaa 165 km.
Vähän ennen kaupunkia näimme vilauksen sekä isosta että pienestä Araratista, näkymä jäikin sitten ainoaksi. Erosimme Carloksesta kaupungin keskellä jossain risteyksessä, hänen matkansa jatkui Iraniin.
Jostain putkahti mieleen: Täällä Radio Jerevan - kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme mitä me haluamme... kuvitteellisen radioaseman vitsit taisivat olla meilläkin pinnalla 70 - 80-luvuilla. Ja missä maa makaa tällä hetkellä, onko vitsit vähissä; huhtikuun lopun Tasavallan aukion mielenosoituksista on vain jokunen viikko, lehtitietojen mukaan tilanne olisi joi rauhoittunut Pasinjanin tultua lopulta valituksi pääministeriksi.
Ensimmäisenä iltana kävimme Tasavallan aukiolle, väkeä siellä oli runsaasti, mutta kaikki oli rauhallista, torilla soi musiikki rockista sinfonioihin, mieleen jäi ainakin Elvis ja Hatsaturjanin Sapelitanssi. Ovaalin/puolisuunnikkaan muotoista aukiota reunustivat komeat punertavasta, vulkaanisesta luonnonkivestä tehdyt rakennukset: hallitustalo, ulkoministeriö. liikenneministeriö, hotelli Marriot ja kansallisgalleria, jonka edessä suihkulähteet "lauloivat ja tanssivat" väri-, valo-, ääni- ja vesisuhkutehosteiden avulla. Illan pimetessä oli melko vaikuttava näky!
Jerevanin pisimmät portaat löytyivät massiivisesta rakennuksesta, Cascadesista, yli 500 porrasta ja viisi tasannetta suihkulähteineen ja taideteoksineen, portaat johtivat samalla toisen maailmansodan muistomerkille. Cascadesin edustalla on patsaspuisto, mm. Boteron veistoksia - ja näitähän me olemme nähneet maailmalla muuallakin - Cascades kätki sisäänsä Cafesijian Center for the Arts -taidemuseon.
Lämpötila huiteli yli +30 asteessa, joten ulkoportaat saivat olla rauhassa, sisällä pääsi liukuportaita pitkin ylös ja ulos eri tasanteille. Samalla tuli katsottua museon modernin taiteen kokoelmat. Lopuksi kiipesimme muistomerkille, jonka tasanteelta avautui kaupunkinäkymät, mutta Araratin vuoret olivat täydellisesti pilvien peitossa. Sattumalta löydettiin rinteestä laulaja Charles Aznavourin residenssi, tätäkin mainostettiin museoksi, portit ja ovet olivat kuitenkin kiinni. Ranskalaistunut Aznavour (on kai vielä hengissä) on syntyään armenialainen ja oli saanut pystyttää kämppänsä paraatipaikalle.
Armenian historian synkin tapahtuma on turkkilaisten suorittama kansanmurha (v 1915 -1922), jossa miljoona armenialaista menetti henkensä, samalla Länsi-Armeniasta siirtyi pala Turkille ja Ararat-vuori jäi Turkin puolelle. Kansanmurhan muistomerkki Tsitsernakaberd googlattiin netistä, ja käynti jätettiin väliin. Välit maiden välillä ovat siis yhä poikki.
Pakenimme hellttä Matenadaranin käsikirjoitusmuseon tiloihin, jossa oli armeniankielisiä muinaisia kirjoja, miniatyyrejä, käsikirjoituksia, nuotteja ja karttoja alkaen 400-luvulta. Kartat olivat mielenkiintoisia, on maailmankuva ollut aikoinaan hieman toista.
Täällä pyöri myös esitys Armenian arvokkaimmista nähtävyyksistä eli kirkoista ja luostareista, joten tuli niihinkin tutustuttua samalla kertaa.
Jerevan on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja, ikää on 2800 vuotta, syyskuussa kaupunki viettää virallisia juhlallisuuksia. Meidän visiitti kaupunkiin oli lyhyt mutta mielenkiintoinen, unohtamatta myöskään ruoka- ja herkutteluhetkiä. Helteisiin hetkiin löytyi varjoisia paikkoja puistoista, raikasta juomavettä löytyi "pulpulak"-vesipisteistä ja mulperipuista sai napsittua marjoja ohikulkiessa. Vuoristo-Karabakhin jätetiin suosiolla väliin, rajakahinoissa oli juuri joku sotilas menettänyt henkensä.
Lähdimme takaisin Georgiaan, nyt eri reittiä, n. 1900 metriä merenpinnan yläpuolella, korkealla vuoristossa sijaitsevan Sevanjärven kautta. Järvi on Armenian ja Kaukasian suurin. Suunnitelmissa oli kiivetä kukkulalla sijaitsevaan Sevanavankin luostariin (perustettu v 874), mutta jäi aikomukseksi, sillä triljoona hyttystä ja mäkäräistä tunkeutui korviin, suuhun ja sieraimiin, heti kun ajokypärän nosti päästään. Maisemia ja luostaria pääsi ihailemaan myös pyörän päältä, sillä tie kiemurteli aivan järven rantamia pitkin.
Laskeduimme vuoristosta 1900 metristä 800 metriin vuoristoteitä pitkin, tie oli kurvikas ja maisemat hienot, ajoimme pitkän pätkän aivan Azrebaidzanin rajan tuntumassa. Rajan ylitimme nyt Bagratashen - Sadakhlo -raja-aseman kautta - jälleen nopeasti - ajoimme melkein takaisin Tbilisiin, ja ruuhkaisaa ohikulkutietä pitkin kiersimme kaupungin, jatkoimme Sighnaghin pikkukaupunkiin Kaukasuksen juurelle ja lähelle Azerbaidzanin rajaa.
Sighnagh lienee yksi kauneimmista kaupungeista Georgiassa ja myös pienimpiä, n. 3000 asukasta. 790 m korkeudella olevasta, linnoituksen ympäröivästä kaupungista avautui näkymä Kaukasukselle ja Alazanin laaksoon. Ulkoiselta olemukseltaan kaupunki poikkesi suuresti kaikesta muusta, mitä matkan varrella oli Georgiassa nähty, rakennuksia pitsikoristeisine parvekkeineen, ja kaupungin jokaisessa talossa oli kunnon tiilikatto. Restaurointityöt ovat olleet mittavat. Turistien suosikkipaikka tämäkin, eikä syyttä. Ja harmitti, että viinikellarit olivat ennättäneet sulkea ovensa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti