Durres, Berat
30.4.-2.5.18
Aamulla pääsimme nopeasti laivasta ulos Durresin satamassa, harmaalta näytti ja vettäkin tuli muutama tippa. Passintarkastus sujui nopeasti, autoja poimittiin tullitarkastukseen, mutta meidät viittilöitiin jatkamaan portista ulos. Kaupunkikuva näytti ensisilmäyksellä ankealta, laatikkokerrostaloja, keskeneräisyyttä, rakennustyömaita, tieremonttia... puikkelehdimme aamuliikenteen seassa kaupungille etsimään etukäteen varaamaamme hotellia, ja löytyihän se lopulta, kun keksimme rinteeseen vievän pikkukadun kaivinkoneen takaa.
Tämän pikkuhotelli Cekan omistaja ei välittänyt check in -aikatauluista, joten pääsimme huoneeseen jo heti aamusta, jatkamaan aamu-unia ja odottelemaan sateen loppumista.
Yksi Albanian vanhimmista kaupungeista ja merkittävä satamakaupunki on nykyisin myös suosittu albanialaisten lomakohde, hiekkarannat houkuttelevat väkeä mm.Tiranan alueelta, Tiranasta rannikolle on matkaa noin 30 km. Rantaa myötäilevältä kävelytieltä löytyi lukuisia ravintoloita ja kuppiloita, tarjoilijat hallitsivat niin englannin kuin italian kielet, joten ei tämä kaupunki pelkästään paikallisten kohde enää ole. Pizzaa ja pastaa oli tarjolla runsaasti. Meidän hotellin vanha isäntä ei kieliä hallinut, mutta respaan ilmestynyt nuori poika selosti erinomaisella englannilla kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja kävelyreitit oikotiepolkuineen.
Hotellin takaa nousivat jyrkät rappuset kukkulalle, Italian kuningas Zogin rappeutunut kesähuvila sijaitsi paraatipaikalla muistuttamassa vuosisadan alun ajasta, jolloin italialaiset hallitsivat Durresia. Rantaan laskeutuvan metsäisen puiston rinteiltä löytyi diktatuuriajan betonibunkkereita, jotka toimivat nyt pikkupoikien leikkipaikkoina.
Kukkulalta pääsi pudouttautumaan alas keskustaan, uudenkarhean oloista keskustoria reunusti roomalaisten amfiteatteri 100-luvulta ja vanhat bysanttilaiset muurit. 600-luvulla rakennettu Venetsialainen torni kätki sisäänsä nyt ravintolan ja kattoterassin baarista oli hieno näköala vanhaan kaupunkiin ja merelle. Maanjäristykset ja sotien pommitukset ovat tosin hävittäneet merkittävän osan tämänkin kaupungin 3000 vuoden mennyttä historiaa.
Vappupäivä oli vapaapäivä, mutta ei sitä mistään huomannut. Asfalttikoneet olivat jälleen paikkaamassa katua poistuessamme majapaikastamme. Hotelli sijaitsi Arkeologisen museon takana ja takapihalta pääsi katselemaan museon varastoimia pylväs- ja kivenpalasia. Hotellin jätteitä oli kipattu rinteeseen, lienevät tulevaisuuden arkeologisia löydöksiä kenties.
Viime vuonna käväisimme Tiranassa, joten suunnistimme nyt Albanian keskiosia kohti. Matka eteni sutjakkaasti hyvää tietä pitkin ja liikenne oli rauhallista. Durresin jälkeen maaseutu näytti jo värikkäämmältä, kylien talojen seinissä ei oltu maaleja säästelty: vaalenvihreää, pinkkiä, lilaa, sinistä. Hyvinhoidetut kasvimaat ja peltoviljelykset loistivat kesäisenvihreinä. Lämpötila keikkui jälleen reilusti yli + 30 asteessa.
Ajomatkaa Beratiin kertyi n. 100 km, joten olimme kaupungissa ja puolen päivän aikaan. Veranda B&B -majoitus löytyi helposti omakotialueelta ja palasimme samaa reittiä takaisin, nyt kävellen, "tuhannen ikkunan" kaupungin keskustaan.
Ottomaanit hyödynsivät Osum-joen molemmin puolin jyrkille rinteille lankeavan luonnon valon rakentamalla rinteisiin kaksikerroksisia taloja kerroksittain, kaikissa taloissa on kaupunkiin päin suuntautuvat suuret ikkunat. Mangalemin ja Gorican, vanhakaupungin, keskiaikaiset talot ovat edelleen asuttuja, vuodesta 2008 Unescon perintökohde -merkinnällä varustettuina.
Mangalemin kaupungiosan yläpuolelle, kukkulan laella sijaitsevalle bysantinaikaiselle linnakkeelle, Kalajaan, johti kävelyreitti. Kuluneet, liukkaat kivet ja jyrkkä nousu sekä hellesää tekivät matkasta hikisen ja raskaan. Toiselta reunalta linnakkeelle olisi päässyt myös ajoneuvoilla. Linnakealue (9,6 ha) on edelleen asuttu, muurien sisäpuolelta löytyy pieni 1000 asukkaan kylä, useita kirkkoja, moskeija, museo, aukioita ja paljon raunioita sekä turistien houkutukseksi jokunen kahvila, ravintola ja matkamuistokojuja. Sokkeloiset kujat veivät vähän minne sattui, näköalat Osum-joelle, kaupunkiin ja vastapäiselle Tomor- vuorelle olivat hienot, kirkkojen ovet olivat lukitut, ja Onufri-museon ikonikokoelmakin jäi näkemättä, kun museon ovet olivat kiinni, vaikka kyltti kertoi toista. Erään talon oviaukossa istui vanha mummo, joka houkutteli meidät iltapäiväkahville kotinsa terassille, ja small talk sujui hyvin, vaikka yhteistä kieltä ei ollut!
Iltapäivä kului nopeasti linnakkeella, vanhakaupungin lukuisat muut nähtävyyskohteet ja museot jätettiin väliin. Ihmettelyä aiheutti kuitenkin uudempaa arkkitehtuuria edustanut massiivinen rakennus, yliopisto (2009), jonka opiskelijamäärät olivat olleet tuhansia. Majapaikassamme kyseinen instituutti mainittiin rahapesulaksi ja se oli sulkenut ovensa pari vuotta sitten - muuta tietoa ei tästä pytingistä irronnut.
Veranda B&B:ssä olisi viihtynyt pidempäänkin, aamiainen terassilla: pinaattipiirakkaa, hilloja, erilaisia juustoja, vihenneksia, lämmintä leipää, yrittiteetä. Kissa kiehnäsi makupaloja jalan juuressa. Talon ruusupuskat tuli katsastettua ja isäntä poimi puusta hedelmiä matkaevääksi.
Oikaisimme pikkutietä ja pikkukylien läpi Cerrikiin, pientä harhailuakin tuli, mutta maisemia ja kyliä oli mukava katsella. Cerrikistä jatkoimme Elbasaniin, jossa huoltoaseman pihalla tuli puheeksi ajoreittimme, meillä oli matkareitistä näköjään eri käsitys: etupenkkiläinen oli matkalla suorinta reittiä Ohridjärven pohjoispäähän ja takapenkkiläinen vuoristotietä pitkin Ohridjärven eteläpäähän...
Lämpötila nousi + 39 asteeseen, joten pienen neuvonpidon jälkeen päätimme palata Cerrikiin, josta kohti vuoristoa ja viileämpiä olosuhteita. Alkumatkan tieosuus oli upean uutta asfalttitietä ja mutkitteli Devoll-joen vartta pitkin, Gramshin kaupungin jälkeen tie kapeni ja kiemurteli ylöspäin vuorilla n. 1000 m korkeudessa, oli jyrkkiä rinteitä ja kunnon serpentiiniä, alas rotkon pohjalle ei huvittanut liiemilti kurkkia. Sääkin viileni +20 asteeseen, harmaat pilvet velloivat taivalla ja muutama saderyöppy tuli niskaan. Asfaltti muutui hiekkatieksi. Liikennettä oli tosi vähän. Vastaan tuli patoprojekti ja siihen liittyvä rakennustyömaa kuorma-autoineen, ja päätie oli myös kunnostuksen alla. Kuorma-autot kuskasivat soraa ja autojen renkaat olivat hinkanneet kuraisen tien melkoiseksi luistinradaksi. Vähäinen liikenne ohjattiin kapealle ja monttuiselle kiertotielle, GPS sekoili välillä omiaan, joten oli jo pientä arvausta, mihin päädytään.
Päivän ajelun jälkeen, n. 250 km, istuimme Maliqissa torikuppilassa albanialaisen lihasopan äärellä, tarjoilijapoika oli innokas englannin puhuja, jota moottoripyöräily kiinnosti kovasti: "Miksi te muuten matkustatte moottoripyörällä?" Äskeisen kurarallin jälkeen vähän jo itseäkin mietiytti, että miksihän... Mutta, aurinko paistoi jälleen lämpimästi, erinomainen tie vei meidät Ohridjärven rannalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti