Istanbul, Prinssisaaret, Gerede, Samsun, Trapzon
10.-15.5.18
Turkin puolella ajoa oli kestänyt vajaat puoli tuntia, kun poliisi jo huitoi pysähtymään - halusi ajokortin, jonka kuvasi ja soitti jonnekin. Sen verran ymmärsimme puheesta, että luetteli rekkarin tunnukset, kansallisuuden ja pyörämerkin, jonka jälkeen palautti kortin ja toivotti hyvää matkaa. Jonnekin poliisin tiedostoihin tiedot tallennettiin, oletimme.
Olimme vanhakaupungin sydämessä, josta oli lyhyt matka päänähtävyyksiin. Sultanahmetin päänähtävyydet Sininen Moskeija, Hagia Sofia ja Topkapi on käyty aikaisempien reissujen yhteydessä, joten näiden kohteiden jonoihin ei ollut mitään hinkua.
Hagia Sofian vierestä löytyy Basilica Cistern (tunnetaan myös nimellä Yerebatan Sarnici), maanalainen, bysanttilaisten 500-luvulla rakennuttama vesisäiliö. Kysessä ei suinkaan ole mikään sammio, vaan valtava paksumuurinen, palatsimainen sali, jossa tasaiset pylväsrivistöt (336 pylvästä), kannattelevat kattoa, vettä saliin on mahtunut 100 miljoonaa litraa. Säiliön kunnostustöt ovat alkaneet jo 1800-luvulla ja jatkuvat edelleenkin, tätä päivää ovat värivalot ja huilumusiikki, ja paikan pääsi helposti kiertämään kävelysiltoja pitkin. Ja mika parasta, lippukassalla ei ollut jonoa! Ja kosteaahan siellä oli!
Pylväistä erikoisimmat löytyvät salin perältä: kahden pylvään tukijalkana on Medusan pää, toisen pää vaakatasossa ja toisen pää ylösalaisin. Itkevän pylvään, jossa vesi valuu pylvästä pitkin, kerrotaan pystytetyn vesisäiliön rakentamisessa menehtyneiden satojen orjien muistoksi.
Oli tietenkin kierreltävä bazaarin sokkeloissa ja vanhakaupungin pikkukujilla. Eksyimme myös Hagia Sofian takapihalla sijaitsevaan mattomuseoon ja rannan lähistöllä olevaan sulttaanin kesäpalatsiin, jossa oli taidenäyttely. Ja virkistykseksi oli syytä nauttia turkkilaista kahvia ja teetä, herkkuja unohtamatta!
Lauantaille varasimme laivamatkan Prinssisaarten (Adalar) Buyükadalle. Prinssisaaret koostuvat yhdeksästä saaresta, joista neljä suurinta on turkkilaisten lomanviettopaikkoja ja päiväretkikohteita. Laivamatka neljän saaripysähdyksen kautta suurimmalle saarelle kesti 1,5h ja onneksi olimme ajoissa satamassa, sillä jos liikenteessä etuiltiin, niin samat kuviot oli myös laivaan mentäessä. Saaret on rauhoitettu kokonaan moottoriliikenteeltä (paitsi viranomaiset), kulkupelinä on apostolinkyyti, polkupyörä tai hevoskyyti. Tapasimme saarella ystäviämme ja vietimme päivän ulkoillen Yüce Tepe -kukkulalla, jatkoimme iltapäivää rantaravintolassa herkullisella kala-aterialla.
Äitienpäivän aamu oli jälleen sään puolesta upea. Ja liikenne nyt rauhallista, ukot olivat jo kalassa Galatan sillalla, me suuntasimme Ankaraan vievälle moottoritielle ja Aasian puolelle.
Istanbuliin saavuttaessa olimme ajaneet maksuttomilla teillä, ja muistelimme, että Bosborinsalmen ylityksestä peritään tietullia ja tietenkin moottoritieosuuksista. Eipä tullut mieleen, että jostain olisi pitänyt etukäteen ostaa tiemaksutarra. Eikä sitä sunnuntaina mistään löytynyt. Poistuimme moottoritieltä reilun 300 km:n jälkeen, valvontakamera ei löytänyt tarraa, kulkuneuvo kuvattu, summeri soi - meillä matka jatkui ja ajattelimme, että perästä kuuluu...
Yö vietettiin keskellä ei mitään, Gereden kaupungin ulkopuolella olevassa rekkamieshotellissa, tosin rekkakuskit yöpyivät autoissaan ja uudenkarhea hotelli oli lähes tyhjä. Kuppilan isäntä ohjasi meidät salin puolelle syömään, soppa kuitenkin samaa kuin muilla kulkijoilla, ja hyvää.
Ajelimme alkuun ylängöllä kylien läpi ja laskeuduimme Samsuniin, joka on suurin kaupunki Turkin Mustanmeren rannikkolla, kaupunki alkoi jo paljon ennen rannikkoa, joten kaupunkiajoa alamäkeen oli pitkästi. Hotellin respassa selvittiin vaihteeksi englannilla ja omistajarouvan kanssa saksalla, saatiinkin rouvan taholta erinomaista palvelua, vielä ko 23 illalla puhelin pärähti, ja kyseltiin, haluaisimmeko ehkä teetä, ylimääräisiä peittoja, vettä...
Trapzonin kaupunkikuvaa hallitsi suuri satama, tosin laivaliikenne oli melko hiljaista, jokunen rahtilaiva katosi kaukaiseen horisonttiin ja jokunen laiva saapui luotsiveneen ohjaamana aallonmurtajien suojaan. Kivihiiltä purettiin kuorma-autojen lavoille. 1200 -1400-luvuilla Trebizondzin keisarikunta oli yksi maailman johtavan kaupan keskus ja Trabzon sen pääkaupunkina yksi silkkitien solmukohtia. Meillä oli aitiopaikka suoraan satamaan hotellimme viiden kerroksen ikkunoista, ja maantieliikennekin oli melkoista moottoritien halkoessa kaupunkia ja rantaviivaa usean kaistan leveydellä. Ydinkeskustaa emme enää illalla lähteneet tutkimaan.
Mustameren rannikolla ajamme 550 km oli asutusta, pientä kylää tai isompaa kaupunkia. Meren puolella isot ja pienet aallonmurtajat antoivat suojaa satamille. Suurin osa tiestä kulki aivan rantaviivaa pitkin. Muutamia pätkiä ajoimme tunneleissa. Liikenne, kaupunkeja lukuunottamatta, sujui mallikkaasti. Motoristeja tuli vastaan ainoastaan yksi, hän huitoi meidät pysähtymään ja kutsui tietenkin teelle! Gezgin, motoristi henkeen vereen, kertoi majoittaneensa kotonaan useita itään päin meneviä tai idästä tulevia pyöräilijöitä, ja pahoitteli, kun ei voinut kestitä meitä enempää, hänellä oli Iraniin suuntautuva reissu edessä. Mukava kohtaaminen helteisessä päivässä.
Turkissa on viime vuosina panostettu teiden kuntoon, ajamamme tiet olivat erinomaisia, kamera- ja nopeusvalvontaa on paljon, samoin kuin liikennepoliiseja ja pahvipoliiseja. Kaahailijoita yritetään saada kuriin, tosin liikennerajoituksista eivät kaikki piittaa. Sallittu nopeus -kylteissä ei ole moottoripyörää mainittu lainkaan, nopeudet ovat alhaisemmat kuin mitä autoille, tämäkin pitäisi vaan tietää! Tietullitarraa (HGS) emme saaneet ostettua, se olisi kannattanut hankkia heti rajan ylityksen jälkeen, muita myyntipisteitä löytyi Shellin huoltamoilta ja postista (PTT), kielimuuri oli kuitenkin sen verran iso, ettei selvittämisestä tullut mitään tolkkua. Googlen translatorin avulla käänettiin lopulta lauseita, ja Shellin kaveri oli sitä mieltä, että ei sitä tarraa tarvitse hankkia. Eikä postikaan sitä meille myynyt. Saimme kuitenkin selvitettyä pelisääntöjä: voit ajaa tulliteillä ilman tarraa ja maksat kertyneet tiemaksut 15 päivän sisällä pankissa, jos et maksa, päädyt mustalle listalle ja maksat 10-kertaisena. Tai ostat tarran jälkikäteen, lataat siihen rahaa ja siitä miinustetaan maksamattomat. Liikenneministeriön (KGM) sivuilta voi tarkastaa maksamattomat tietullit syöttämällä ajoneuvon rekisterinumeron. Meille saldo näytti nollaa, joten oletimme, että kamerat kuvaavat ajoneuvon sitenkin vain edestä päin.
Turkin raja-asemalle putkahdimme suoraan tunnelista, raja-asema oli rakennustyömaana ja kulkuväylät sekavat. Valvonta kyllä pelasi, ensimmäinen kontrolli rajalla oli tietullimaksujen tarkastuspiste. Georgia toivotti meidät ystävällisesti tervetulleiksi, tullivirkailija muistutti hankkimaan liikennevakuutuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti