Mostar, Sarajevo 1.5.- 4.5.17
Rajan jälkeen ajoimme kapea ja huonokuntoista tietä pitkin muutaman rähjäisen, pienen ja aution näköisen kylän läpi. Emme kuitenkaan olleetkaan yksin, poliisi heilutellen pientä stop-merkkiä, huitoi meidät pysähtymään. Nuori kaveri puhui englantia ja kysyi paperit sekä ajokortin: suomalaisia - ja vauhtiahan teillä on kuin Kimi Räikkösellä! Ei sillä huonolla kylänraitilla nyt voinut kovin nopeasti ajaa, mutta neljäkympin aluella nopeutta oli kai hieman enemmän. Puskasta löytyi toinenkin poliisi (tutka) ja pienen pohdinnan jälkeen ehdottivat 40€ sakkoa. Piti kokeilla vanhaa konstia: kävisikö maksu luottokortilla, kun ei ole käteistä ja pankkiautomaatille päästäisiin vasta tuolla isommassa kaupungissa... Saimme nuhteet ja käskettiin olemaan tarkkaavaisempia. Köröttelimme Mostariin rajoituksia (40 tai 60) noudatten, lähes tyhjä tie, paikalliset ajelivat ohitse. Rajalta Mostariin matkaa kertyi 60 km.
Jäimme Mostariin kahdeksi yöksi. Mostarin vanha kaupunki ja turkoosinsinisen Neretvajoen yli kulkeva kaareva silta - Stari Most - kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.
Mostarin kaupunki syntyi 1500-1600-luvulla ottomaanien puolustuslinnakkeeksi, alkuperäinen silta rakennettiin 1556. Silta yhdisti kroaattien, serbien ja bosnikkien alueet joen molemmin puolin ja symbolisoi vuosisatojen ajan kansojen yhdessäoloa. Bosnian sodassa 1993 suurin osa kaupunkia ja silta pommitettiin hajalle, nykyinen silta rakennettiin täysin samanlaiseksi, ja avattiin uudelleen 2004.
Pyörälle löytyi parkki Apartmani Mozartin vieressä olevalta kujalta, vanhaan kaupunkiin oli lyhyt kävelymatka, matkalla ennätimme jo ihmetellä muutamaa rauniotaloa, rikkipommitettua rakennusta ja luotien reikiä talojen seinissä, sodan jäljet olivat selvästi nähtävissä.
Turkkilaistyylinen vanha kaupunki kahviloineen ja matkamuistomyymälöineen oli houkutellut runsaasti turisteja ja myös paikallisia, jotka vaelsivat kapeaa, mukulakivistä katua alaspäin kohti siltaa.
Vanha kaupunki jatkui joen toisella puolella, joen molemmin puolin olin runsaasti ravintoloita, joilta jokinäkymät useassa tasoissa. Positiivista oli, että bazaarialueella kauppiaat eivät nykineet hihasta eikä väkisten tyrkytetty mitään. Nuorten miesten huvi oli hypätä sillalta alas jokeen, kunhan vain katsojilta oli saatu kerättyä tarpeeksi rahaa.
Stari Most -sillan lisäksi vanhassa kaupungissa on myös toinen uusittu silta, Kriva Cuprija. Radobolja-joen tulvat olivat tuhonneet tämän alkuperäisen, myös 1500-luvulta olleen pikkusillan v 2000. Ottomaanien arkkitehtuuria edustava Koski Mehmed Pasha Moskeja (rakennettu 1617) tuhoutui myös sodan aikana ja avattiin uudelleen korjausten jälkeen v 2001.
Pientä pääsymaksua vastaan pääsi moskeijaan, ja kapeita pyöröportaita (78 askelmaa) kiipeämällä minareetin ylätasanteelle ihailemaan kaupungin maisemaa. Stari Most -siltamuseo oli suljettu, samoin Hamam-museo, joten jatkoimme kierrosta ravintolapuolella.
Balkanin alueen yksi erikoisuus ovat mm. cevapit, kategoriassa fast food, herkulliset jauheliapötkylät pitaleivän ja sipulin kanssa olivat kyllä maukkaita Mostarissa. Ja hinnaltaan muutaman euron. Ja mistähän joku makkaratehtailija on meillä keksinyt nimen Balkanin makkara? - voiskohan cevapi viitata nimeen vai toiko Balkanilla sotineet suomalaiset mukanaan makkaraa palatessaan sotaretkeltä Bulgariasta 1800-luvulla...
Kävimme vielä päiväretkellä Blagajin kylässä sijaitsevassa Blagaj Tekija -rukous-retriittitalossa, jokaa sijaitsee jylhien kallioiden juuressa, kallioiden uumenista pulppuavan Buna-joen äärellä. 1500-luvulta peräsin olevan dervissiluostari on palautettu alkuperäiseen kuntoonsa v 2012. Talo on sekä nähtävyys kuin myös pyhiinvaelluspaikka, ravintolat ovat valloittaneet joenvarren ja sadat matkamuistomyymälät Tekijalle johtavan pikkutien. Päärakennuksen upeat kelim-matot ja kylpyhuoneenvärikäs tähtitaivaskupoli jäivät mieleen, veden solinaa ja linnunlaulua sekä tujaus turkkilaista kahvia, ja palasimme takaisin Mostariin.
Seuraavana aamuna olimme ajoissa tien päällä, ajomatkaa maan pääkaupunkiin Sarajevoon oli vain 135 km. Tie kiemurteli pitkän pätkän sinivihreää Neretvajokea mukaellen ja vuoristoiset maisemat tarjosivat jälleen postikorttimaisemia. Poliisitutkia oli tien varrella useampiakin. Muutamat valtavat hautausmaat näkyivät myös tielle kertomassa Bosnian sodasta.
Ajoimme käytännössä koko Sarajevon kaupungin läpi majapaikkaamme Hostel Plazaan, joka sijaitsi vanhan kaupungin nurkilla. Siinä matkan aikana ennätti jo kiinnittää huomiota kaupungin moninaiseen ilmeeseen: oli sosialistiajan, huonokuntoisia kerrostaloja, sodanruntelemia rakennuksia, keskikaupungilla Miljacka-joen varrella Itävalta-Unkari ajan palatsimaisia rakennuksia sekä ottomaanien ajoilta oleva vanhakaupunki. Vanhat raitiovaunut kolistelivat katuja pitkin.
Nakkasimme ajoromppeet vinttihuoneeseemme ja jalkauduimme kaupungin hulinaan, alkajaisksi vanhan kaupungin pulutorille ja kujille, jossa kiertelimme mm. kuparikujalla. Basaarikujilla oli rento meniniki kuppiloineen ja ravintoloineen.
Miljacka-joen yli johtaa lukuisia siltoja ja kuuluisin niistä lienee Latinalainen silta, joka on saanut maineen Sarajevon laukausten tapahtumapaikkana, attentaatti tapahtui kuitenkin sillan viereisellä kadulla, jossa opiskelija Gavrilo Princip ampui Itävalta-Unkarin kruununperillisen Franz Ferninadin ja hänen vaimonsa kesäkuussa 1914. Sillan vieressä sijatsi pieni Sarajevo 1878-1914 -museo, jossa oli Itävalta-Unkarin aikakaudesta kertova näyttely. Museon ulkoseinien valokuvat kertoivat ensimmäiseen maailmansotaan johtaneen attentaatin tapahtumat.
Osmaanien aikaisen sillan edustalla sijaitseva kaupungintalo on kunnostettu, sen kuuluisa kirjasto tuhoutui lähes kokonaan Sarjajevon piirityksen pommituksissa v 1992.
1990-luvulla Sarajevo joutui kolme vuotta (1992-1995) kestäneeseen piirtykseen, jonka aikana kuoli n.12 000 ja haavottui 50 000 ihmistä. Galerija 11/07/95 on pysyvä valokuva- ja multimedianäyttely Srebrenican lähes 10 000 uhrien muistolle - koskettavat videot ja valokuvanäyttely eivät olleet mitään kevyttä katseltavaa. Sodan jäljet ovat edelleen konkreettisesti nähtävillä ympäri kaupunkia ja sotaturisimia olisi ollut tarjolla enemmänkin, mm. tunnelimuseo, mutta meidän aika tällä kertaa riittänyt sinne.
Itse maa koostuu kahdesta poliittisesta kokonaisuudesta, Bosnia-Herzegovinan federaatiosta ja Serbitasavallasta (Srpska), molemmat kattavat noin puolet maasta. Mostar ja Sarajevo jäävät Bosnia-Herzegovan puolelle ja Sarjajevosta Montenegron suuntaan siirrtyäessä ylitimme ns. rajan Sprskan tasavallan puolelle. Ajoimme jälleen maisemallisesti hulppeaa vuoristoteitä Sutjeskan kansallispuiston maisemissa. Tie nousi parhaimillaan n 1500 metriin, ylempänä kevät antoi vasta ensimerkkejään, lehdet olivat juuri puhjenneet puihin. Liikennettä ei ollut juuri lainkaan, siellä täällä tyhjän oloisia pikkukyliä, muutama sotamuistomerkki, eräällä metsäisellä pätkällä oli useita miinavaroitusmerkkejä. Miinoitetusta rajavyöhykkeestä on pystytty raivamaan vain murto-osa, joten patikkaretkille ei ole siis menemistä ihan summan mutikassa.
Bilecko-järven pohjoispuolella suunnistimme kohti Montenegron rajaa ja vaihdoimme maata pienellä raja-asemalla.
Bosnia-Herzegovinan valuutta on konvertiblina marka eli KM, eurot kelpasivat myös, Mostarissa pääsimme myös eroon Kroatian kunasta (kun emme niitä poliisille tarjonneet!) Bensan litrahinta noin euron luokkaa ja Sprskan puolella tankkasimme jopa 0,80€/l. Majoituksen ja ravintolaruoan hinnat eivät liiemmilti käyneet kukkaron päälle, lämpötila hipoi parhaillaan Mostarissa jopa +30 astetta, Sarajevossa oli hieman viileämpää.
Maasta jäi hieman ristiriistaiset tunnelmat, mutta kulttuuria ja kauniita maisemia olisi voinut ihmetellä kauemminkin.
Mostarin kaupunki syntyi 1500-1600-luvulla ottomaanien puolustuslinnakkeeksi, alkuperäinen silta rakennettiin 1556. Silta yhdisti kroaattien, serbien ja bosnikkien alueet joen molemmin puolin ja symbolisoi vuosisatojen ajan kansojen yhdessäoloa. Bosnian sodassa 1993 suurin osa kaupunkia ja silta pommitettiin hajalle, nykyinen silta rakennettiin täysin samanlaiseksi, ja avattiin uudelleen 2004.
Pyörälle löytyi parkki Apartmani Mozartin vieressä olevalta kujalta, vanhaan kaupunkiin oli lyhyt kävelymatka, matkalla ennätimme jo ihmetellä muutamaa rauniotaloa, rikkipommitettua rakennusta ja luotien reikiä talojen seinissä, sodan jäljet olivat selvästi nähtävissä.
Vanha kaupunki jatkui joen toisella puolella, joen molemmin puolin olin runsaasti ravintoloita, joilta jokinäkymät useassa tasoissa. Positiivista oli, että bazaarialueella kauppiaat eivät nykineet hihasta eikä väkisten tyrkytetty mitään. Nuorten miesten huvi oli hypätä sillalta alas jokeen, kunhan vain katsojilta oli saatu kerättyä tarpeeksi rahaa.
Stari Most -sillan lisäksi vanhassa kaupungissa on myös toinen uusittu silta, Kriva Cuprija. Radobolja-joen tulvat olivat tuhonneet tämän alkuperäisen, myös 1500-luvulta olleen pikkusillan v 2000. Ottomaanien arkkitehtuuria edustava Koski Mehmed Pasha Moskeja (rakennettu 1617) tuhoutui myös sodan aikana ja avattiin uudelleen korjausten jälkeen v 2001.
Pientä pääsymaksua vastaan pääsi moskeijaan, ja kapeita pyöröportaita (78 askelmaa) kiipeämällä minareetin ylätasanteelle ihailemaan kaupungin maisemaa. Stari Most -siltamuseo oli suljettu, samoin Hamam-museo, joten jatkoimme kierrosta ravintolapuolella.
Balkanin alueen yksi erikoisuus ovat mm. cevapit, kategoriassa fast food, herkulliset jauheliapötkylät pitaleivän ja sipulin kanssa olivat kyllä maukkaita Mostarissa. Ja hinnaltaan muutaman euron. Ja mistähän joku makkaratehtailija on meillä keksinyt nimen Balkanin makkara? - voiskohan cevapi viitata nimeen vai toiko Balkanilla sotineet suomalaiset mukanaan makkaraa palatessaan sotaretkeltä Bulgariasta 1800-luvulla...
Kävimme vielä päiväretkellä Blagajin kylässä sijaitsevassa Blagaj Tekija -rukous-retriittitalossa, jokaa sijaitsee jylhien kallioiden juuressa, kallioiden uumenista pulppuavan Buna-joen äärellä. 1500-luvulta peräsin olevan dervissiluostari on palautettu alkuperäiseen kuntoonsa v 2012. Talo on sekä nähtävyys kuin myös pyhiinvaelluspaikka, ravintolat ovat valloittaneet joenvarren ja sadat matkamuistomyymälät Tekijalle johtavan pikkutien. Päärakennuksen upeat kelim-matot ja kylpyhuoneenvärikäs tähtitaivaskupoli jäivät mieleen, veden solinaa ja linnunlaulua sekä tujaus turkkilaista kahvia, ja palasimme takaisin Mostariin.
Seuraavana aamuna olimme ajoissa tien päällä, ajomatkaa maan pääkaupunkiin Sarajevoon oli vain 135 km. Tie kiemurteli pitkän pätkän sinivihreää Neretvajokea mukaellen ja vuoristoiset maisemat tarjosivat jälleen postikorttimaisemia. Poliisitutkia oli tien varrella useampiakin. Muutamat valtavat hautausmaat näkyivät myös tielle kertomassa Bosnian sodasta.
Ajoimme käytännössä koko Sarajevon kaupungin läpi majapaikkaamme Hostel Plazaan, joka sijaitsi vanhan kaupungin nurkilla. Siinä matkan aikana ennätti jo kiinnittää huomiota kaupungin moninaiseen ilmeeseen: oli sosialistiajan, huonokuntoisia kerrostaloja, sodanruntelemia rakennuksia, keskikaupungilla Miljacka-joen varrella Itävalta-Unkari ajan palatsimaisia rakennuksia sekä ottomaanien ajoilta oleva vanhakaupunki. Vanhat raitiovaunut kolistelivat katuja pitkin.
Miljacka-joen yli johtaa lukuisia siltoja ja kuuluisin niistä lienee Latinalainen silta, joka on saanut maineen Sarajevon laukausten tapahtumapaikkana, attentaatti tapahtui kuitenkin sillan viereisellä kadulla, jossa opiskelija Gavrilo Princip ampui Itävalta-Unkarin kruununperillisen Franz Ferninadin ja hänen vaimonsa kesäkuussa 1914. Sillan vieressä sijatsi pieni Sarajevo 1878-1914 -museo, jossa oli Itävalta-Unkarin aikakaudesta kertova näyttely. Museon ulkoseinien valokuvat kertoivat ensimmäiseen maailmansotaan johtaneen attentaatin tapahtumat.
Osmaanien aikaisen sillan edustalla sijaitseva kaupungintalo on kunnostettu, sen kuuluisa kirjasto tuhoutui lähes kokonaan Sarjajevon piirityksen pommituksissa v 1992.
1990-luvulla Sarajevo joutui kolme vuotta (1992-1995) kestäneeseen piirtykseen, jonka aikana kuoli n.12 000 ja haavottui 50 000 ihmistä. Galerija 11/07/95 on pysyvä valokuva- ja multimedianäyttely Srebrenican lähes 10 000 uhrien muistolle - koskettavat videot ja valokuvanäyttely eivät olleet mitään kevyttä katseltavaa. Sodan jäljet ovat edelleen konkreettisesti nähtävillä ympäri kaupunkia ja sotaturisimia olisi ollut tarjolla enemmänkin, mm. tunnelimuseo, mutta meidän aika tällä kertaa riittänyt sinne.
Itse maa koostuu kahdesta poliittisesta kokonaisuudesta, Bosnia-Herzegovinan federaatiosta ja Serbitasavallasta (Srpska), molemmat kattavat noin puolet maasta. Mostar ja Sarajevo jäävät Bosnia-Herzegovan puolelle ja Sarjajevosta Montenegron suuntaan siirrtyäessä ylitimme ns. rajan Sprskan tasavallan puolelle. Ajoimme jälleen maisemallisesti hulppeaa vuoristoteitä Sutjeskan kansallispuiston maisemissa. Tie nousi parhaimillaan n 1500 metriin, ylempänä kevät antoi vasta ensimerkkejään, lehdet olivat juuri puhjenneet puihin. Liikennettä ei ollut juuri lainkaan, siellä täällä tyhjän oloisia pikkukyliä, muutama sotamuistomerkki, eräällä metsäisellä pätkällä oli useita miinavaroitusmerkkejä. Miinoitetusta rajavyöhykkeestä on pystytty raivamaan vain murto-osa, joten patikkaretkille ei ole siis menemistä ihan summan mutikassa.
Bosnia-Herzegovinan valuutta on konvertiblina marka eli KM, eurot kelpasivat myös, Mostarissa pääsimme myös eroon Kroatian kunasta (kun emme niitä poliisille tarjonneet!) Bensan litrahinta noin euron luokkaa ja Sprskan puolella tankkasimme jopa 0,80€/l. Majoituksen ja ravintolaruoan hinnat eivät liiemmilti käyneet kukkaron päälle, lämpötila hipoi parhaillaan Mostarissa jopa +30 astetta, Sarajevossa oli hieman viileämpää.
Maasta jäi hieman ristiriistaiset tunnelmat, mutta kulttuuria ja kauniita maisemia olisi voinut ihmetellä kauemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti