perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pätkä Andalusiaa

Espanja, Cordoba - Ronda,  16.-18.3.15

Madridin jälkeen teimme pysähdyksen Andalusiassa, jälleen kaksi yötä, ja tällä kertaa Cordobassa. Tätä kaupunkia ei voinut ihan heittämällä ohittaa, sen historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde. Roomalaisten v 152 eKr perustama kaupunki, ja Julius Ceasarin aikaan Hispanian provinssin pääkaupunki kätki sisäänsä monen aikakauden kulttuuria ja vaikutteita: vanhan kaupungin sokkeloisine kujineen, palatseja, roomalaisia pylväsrauniota, kirkkoja, muureja yms. Yksi ilta kului pelkästään katuvaelteluun, päivän käyntikohteeksi valikoitui La Mezquita, Cordoban katedraali. Alunperin 700-900 -luvuilla moskeijaksi rakennettu valtava rakennus muutettiin v 1236 kristittyjen noustua valtaan kirkoksi ja goottilais-renesanssi-barokkityylinen katedraali rakennettiin moskeijan sisään. Tässä pytingissä riitti katsottavaa,  24000 neliömetriä, 856 pylvästä, 22 oviaukkoa -  ne matkailuesitteessä mainitut  23 muuta kirkkoa (+ muut mainitsemattomat) saattoi suosiolla jättää väliin.









Moskeijan nurkalta pääsi nopeasti 1300-luvulta peräisin olevaan Alcazar de los Reyes Cristianos -palatsiin, jolle oli löytynyt  myös monta käyttöä: kuninkaallisten palatsi, inkvisition päämaja, vankila... Palatsin muurien sisältä löytyi hieno puutarha.







Turisteja oli kohtalaisesti liikenteessä, joka kadunkulmassa oli joku kartta kädessä ihmettelemässä, minne mennä seuraavaksi. Santa Semanaa mainostettiin jo joka paikassa, joten pääsiäinen täyttää varmaankin joka nurkan, ja kesä lienee myös melkoista turistihärdelliä. Jonkun pikkukujan turistitapakset eivät  meiltä kehuja saaneet, hinta-laatusuhde ei ihan ollut kohdallaan, illan flamencot tepasteltiin itse etsiessämme pimeiltä kujilta paluureittiä takaisin majapaikkaan.














Aamulla taivas oli synkän musta, yöllä tuli jo vettä, ja heti Cordobasta lähdön jälkeen alkoi hienoinen tihkusade, joka vähitellen voimistui. Siirryimme  moottoritieltä jälleen pikkuteille ja vuoristoon kohti Rondaa, ja sieltä mutkateitä alas rannikon suuntaan. Sade onneksi lakkasi Rondan tietämillä, mutta muutama lämmittelypysähdys oli pakko pitää, koko ajopäivä alle 10 asteen lämpötilassa alkoi tuntua tosi kolealta kosteiden vaatteiden sisällä. Gibraltar siinteli jossain pilvien takana, loppupäivästä, kun sää hieman kirkastui, pääsimme sentään ihailemaan valkoisia kyliä vuoren rinteiltä.






5452 km:n jälkeen olimme Espanjan eteläisessä kärjessä, pienessä San Roguen kylässä, josta oli aamulla muutama kilometrin ajomatka Algecirasin satamaan. Sit mentiin - jälleen Afrikkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti